Näytti kuin tuon pienen linnun viserryksessä olisi erottunut jokin sana, kuten ”olio” tai ”olen”, mutta ei kai sentään niin voinut olla. Etenkään, kun mittarintarkastaja, joka oli juuri tullut lomalta ja halusi vain suorittaa virkansa mukaisen tarkastuskäynnin, ei sanonut kuulleensa mitään muuta kuin ”linnun laulua”, kuten hän asian ilmaisi. Paskat se mitään laulua ollut. Kyseessähän oli pesästä lähtenyt poikanen, joka oli eksynyt parvekkeelle ja mietti kuumeisesti, miten sieltä pääsi pois ja missä ihmeessä emo oli. Oli sitä tietysti jo koetettu auttaakin, minä olin oitis vienyt parvekkeelle pesuvadillisen puhdasta vettä, että se olisi voinut pestä kasvonsa ja virkistäytyä kolkkojen kokemuksiensa jälkeen, mutta se ei mennyt vatia lähellekään. Se lennähti pöydälle, sillä lentää se toki jonkin verran osasi ja näytti ihmeen päättäväiseltä, kuin olisi tuuminut jäävänsä nyt toistaiseksi tähän. Minulle se ei oikeastaan olisi sopinut, sillä meille oli ministeri tulossa päivällisille ja jotain ruokaakin olisi jo syytä alkaa valmistella. Sitten keksin pyytää lintua avukseni ja hämmästyksekseni se suostui. Mittarintarkastaja poistui luettuaan lukemat ja ravisteli mennessään päätään. Ensiksi laitoin linnun asialle kauppaan. Minä annoin sille ostolistan mukaan. Tämä oli oivallinen veto, sillä lintu unohti nyt neuvottoman asemansa ja pyrähti auvoisin mielin ulko-ovesta ulos ja lähti pyrähdellen lentämään kohti kadunkulman sekatavarakauppaa.