Radiomasto kohoaa entisen Itä-Berliinin ylle 500 metrin korkeuteen. Yleisö pääsee hissillä hieman yli 200 metriin, suuren teräspallon alaosaan. Hissi kohoaa ylös nopeasti, pölyinen raskas ilma ulisee kuilussa. Näköalatasanteelta avautuu näkymä kaikkialle kaupunkiin. Puistot ovat vielä keväisen raakoja ja puut vailla lehtiä, mutta kaupungin halki soljuva joki kimmeltää lempeästi aamuauringossa. Entisen Itä-Berliinin puolella on laatikkomaisia talorykelmiä vailla arkkitehtonista viehkeyttä, läntinen puoli taas, etenkin Kurfurstendam, on pullollaan prameilevaa mauttomuutta, joka on rakennettu amerikkalaisella rahalla. Kuuluisa tavaratalo Kadewa näkyy tänne saakka. Sinne pääsee ostoksille vasta maksettuaan pääsymaksun. Tiedetään ainakin yhden ihmisen heittäytyneen – tai pudonneen - näköalatasanteelta alas ennen kuin siihen asennettiin paksu turvalasi. Hiljaiseen kevätaamuun viiltyi hirveä rääkäisy, kun onneton leijaili alas ja putosi suoraan Marian kirkon torniin, jonka piikki lävisti hänet kuin makkaranpalan. Laskeuduttuani alas vuokraan torilta pyörätaksin. Kuljettaja lähtee tuskaisesti ähkien polkemaan ja vie painavan ruhoni Mitten kaupunginosaan, jossa on kuuluisa Checkpoint Charlie. Se oli USA:n ja Neuvostoliiton sektorin rajanylityspiste kylmän sodan aikoihin. Paikalla on koppi, jonka edessä amerikkalaiset vartiomiehet seisoivat, sen takana oli suuri kyltti, jossa luki: You are now leaving American Sector. Kopin vieressä on Muurimuseo, jonka valokuvat ja esineet kertovat muurin rakentamisesta ja sen jälkeisestä ajasta sekä Itä-Berliinin eristämisen järjettömyydestä. Muurin vaiheilla kuoli moni idän puolelta pakoa yrittänyt. Pakokeinoja oli tietenkin monenlaisia. Autoihin rakennettiin kekseliäitä piiloja tavaratilaan, penkkien sisuksiin ja matkalaukkuihin. Sellokotelot olivat niinikään suosittuja. Ehkäpä uhkarohkein rajanylitys tapahtui vuonna -65, jolloin sukulaistensa luo Länsi-Berliiniin paennut mies piiloutui kengurun pussiin. Kenguru esitti rajalla passinsa ja lupakirjansa ja pomppi sitten asiallisen näköisesti rajan yli lännen puolelle. Muurista on säilytetty 50 metrin pätkä; sen vaiheilla sijaitsee natsiterrorin museo. Tällä paikalla kulki pahamaineinen Prinz Albert Strasse, jonka korttelissa numero 8 oli sodan aikana SS:n päämaja. Rakennuksessa oli suuri kellariosasto, jossa kidutettiin poliittisia vankeja ja homoseksuaaleja ennen heidän lähettämistään keskitysleirille. Oudolla tavalla kauhu leijailee yhä täällä. Natsit olivat erityisen mieltyneitä nöyryyttämiseen. ”Epäsopivana aineksena” pidetty pakotettiin ripustamaan solvauksia sisältävä kyltti kaulaansa ja kulkemaan katujen halki natsien saattueessa. Naiset, jotka olivat seurustelleet poliittisen vihollisen kanssa, parturoitiin julkisella paikalla kaljuksi. Saksalaisten enemmistö kannatti natsien toimia. Monet ilmiantoivat perheenjäseniään epäiltynä epäisänmaallisesta toiminnasta. ”Epäisänmaallisuus” tarkoitti natsihallinnon vastaisia mielipiteitä.  Natsit määrittivät alemman rodun käsitteen ja rohkaisivat siihen kuuluvien eliminoimiseen. Museossa on salaa sodan aikana otettu valokuva Berliinistä, jossa kehitysvammaisten laitoksen läheisyydessä sijainneen, teurastamoksi naamioidun krematorion piipusta kohoaa savupatsas.