Hänen silmänsä välähtivät, synkkien korppien sineä ja varisten rääkkynätä niistä heijastui. Siihen korpeen en enää lähtisi, sen siimeksessä oli aivan pyöreä lampi, josta kerrottiin kamalia tarinoita. Sinne oli hukuttautunut kartanoneitejä, pari maansa ja mantunsa korttipelissä ja viinateillä hukannutta isäntämiestä; huhuttiinpa sinne hukkuneen erään lapsikatraankin, joka oli ollut opettajansa kanssa retkellä metsässä. Tapaus oli traaginen; ajatuksena opettajalla oli ollut kertoa lapsukaisille metsän elämästä ja salaisuuksista; sen jälkeen piti huristaa bussilla lentokentälle ja lentää oppilaiden kanssa kotiseudun yllä pieni tutustumislento . Lento jäi tekemättä, metsästä ryntäsi ihmisten ilmoille sekavassa mielentilassa opettaja, joka joutui heti syytteeseen lasten katoamisesta. Lammesta lasten ruumiitta naarattiin, muttei sieltä mitään löytynyt. Lapsia ei löytynyt mistään muualtakaan ja opettaja väitti kivenkovaan, että he olivat hukkuneet lampeen. Kun häneltä kysyttiin, oliko hän tämän nimenomaan nähnyt, hän ei osannut antaa selvää vastausta; hän sanoi kuulleensa lammen vaiheilta mulahduksia ja arveli lasten vajonneen lampeen omasta painostaan. Lammen reunamat olivat soistuneet ja teoriassa olisi voinut olla mahdollista, että muta olisi lapsoset imaissut. Opettaja joutui lopulta vankimielisairaalaan, eikä hänestä ei kuulunut vuosiin mitään; hiljattain näin hänet kaupungilla. Hän istui keskellä katua umpijuovuksissa ja kaupitteli ohikulkijoille räsynukkeja.