Isäni oli virkamies. Hän työskenteli elämänsä aikana useissa eri ministeriöissä, viimeksi ympäristöministeriön ylitarkastajana. Hän katosi lumimyrskyyn matkallaan Alaskassa, jossa hän oli inventoimassa amerikkalaisten sinne jättämiä myrkkytynnyreitä. Hän piti valaista ja oli nähnyt ja kuvannut niitä arktisilla merialueilla, sarvivalaita, maitovalaita, grönlanninvalaita, sinivalaankin.

Asuimme vaatimattomassa lähiössä pääkaupungin länsipuolella, korkeassa kerrostalossa. Ikkunasta näki kaatopaikalle, joka oli suuri kuin meri. Sieltä vapautui höyryjä, jotka hohtivat kirkkaan vihreinä yössä ja muodostivat ilman viiletessä kauniita kuvajaisia taivaalle. Ne olivat kuin Orionin vyön kaasupatsaita. Isä katseli niitä olohuoneessa konjakkilasi kädessään ja sanoi ajattelevansa suuria ajatuksia, kun kerran hiivin hänen luokseen ja kysyin mitä hän pimeässä teki.
 

Isä jäi minulle etäiseksi, hän oli poissaoleva, omia ajatuksiaan ja murheitaan hautova. Hän taisi pelätä minua, ainoata lastaan, kuin ei olisi tiennyt, miten lapsen kanssa piti olla. Ainoat kosketukset, jotka muistan saaneeni, olivat selkäsaunoja, harvat känniset päänsilitykset päättyivät tukistukseen, jos yritin vetäytyä käden alta pois.

Kun tulin murrosikään ja hämmentyneisyyteni ja epävarmuuteni kasvoivat, minusta tuntui, että hän häpesi kömpelyyttäni. Ollessani työharjoittelussa virastossa tapasimme päivän aikana useitakin kertoja, mutta hän ei tervehtinyt, vaan mulkoili minua kiukkuisesti. Isän mielestä olin niin vetelän näköinen, että hän jopa neuvotteli minulle pienen palkanalennuksen. Kerran tulin taukotilaan, jossa hän oli työtoveriensa kanssa. Siinä veisteltiin miesten kesken meheviä juttuja naisista. Isä oli teeskennellyn rehvakas. Hänen mielialansa laski, kun hän huomasi minut ovensuussa toikkaroimassa. Häkellyin, enkä saanut sanaa suustani, kun miehet leikillisesti puhuttelivat minua. Myöhemmin päivällä, kun isä näki minut käytävässä, hän potkaisi minua sääreen. Hän oli nöyryytetty ja vihainen, hän sähisi ja sanoi minua runkkariksi. Olin kuulema nolannut hänet muiden nähden. Isä luuli, että hänelle salaa naureskeltiin hänen hiipparipojastaan. Minusta tuntuu, kuin hänen olisi jatkuvasti pitänyt hillitä itseään rusikoimasta minua suurilla nyrkeillään.

Hyviäkin hetkiä oli. Kerran olimme kesälomareissulla ja yövyimme vuolaan kosken
rannalla. Aamulla kun heräsimme, rantavedessä pulikoi kaksi nuorta saukkoa. Toinen oli saanut kalan, jota toinen koetti anastaa. Rantaniitylle oli tullut myös lehmä. Kun ne huomasivat sen, ne jättivät kalan rantakiville, lähtivät juoksemaan lehmää kohti ja jäivät pyörimään sen jalkoihin. Lehmä säikähti ja säntäsi mölisten tiehensä, saukot palasivat kinastelemaan saaliista. Nauroimme.
 

Vuosi hänen katoamisensa jälkeen menin hänen kaikkein pyhimpäänsä, pölyisen vinttikäytävän päässä olevaan verkkohäkkiin, josta hän oli tehnyt itsellensä työhuoneen. Hän oli saanut talonmieheltä luvan vintillä oleskeluun. Siellä oli kieroksi vääntynyt kirjahylly, joka oli täynnä dokumentteja, raportteja ja pöytäkirjoja huolimattomasti mappeihin sullottuina. Eräässä pahvilaatikossa oli pornolehti ja kellastunut talouspaperirulla.

Huoneessa oli myös sänky. Sängyn alla oli ruskea säkki. Säkissä oli kuivaa mustunutta ruohoa, läpikuultava lasipallo, koristeellinen kompassi ja mustakantinen vihko. Kun katselin lasipalloa valoa vasten, sen sisällä erottui hitaasti liikkuvia kuvioita, joiden määrä koko ajan kasvoi. Vasta pitkään liikkeitä seurattuani tajusin, että syvältä kuvioiden keskeltä tuijottivat oudot kasvot. En enää uskaltanut katsoa palloon ja panin sen takaisin säkkiin. Vihkossa oli hänen päivämerkintöjään. Niissä käsiteltiin ajankohtaisia tapahtumia ja muistoja työuralta, nuoruudesta ja lapsuudesta.  Sivujen reunoja oli koristeltu tuhruisilla soikioilla ja nuolilla ja aaltoilevilla pisteriveillä. 

Luin päiväkirjan enkä ole enää varma, mitä ajattelisin, niin erilaisen kuvan hänestä saa sen perusteella. Pidättyvyys ja torjuvuus ovat tiessään, niiden takaa nousee herkkä hontelo sielu maailman polkuja kompuroimaan. En liioin koskaan ole tiennyt – se ilmeni päiväkirjasta - että isäni täti oli hevonen.