Kesä oli ollut lämmin ja se jatkui kauniina myöhäiseen syksyyn. Tästä olivat mielissään paitsi kaikki kallioilla herttaisesti laulelevat ihmiset, myös ampiaiset, joita näki liikkeellä vieläpä syyskuussa. Niiden pesäaika oli jo päättynyt ja kuhnurit olivat lentäneet uusiin pesiin kuningattaren johtamina, vain työläiset olivat jääneet työttömiksi. Ne lentelivät neuvottomina ympäriinsä ja rupattelivat kuin ihmiset konsanaan, seisoivat päällään, läpsyttelivät jalkojaan ja kirkaisivat ihastuksesta, kun torimunkista purskahti hilloa niiden päälle. Joskus ne olivat kovasti tuohduksissaan, odottihan niitä varma kuolema, eikä mitään järkevää tekemistä enää ollut. Nyt niiden kennonrakennuspuuhille olisi vain naurettu. Istuessani torilla mietteissäni kahvikupposen äärellä pari niistä lähestyi pöytääni ja pyysi saada liittyä seuraan. Olin hämmästynyt niiden kohteliaisuudesta enkä kehdannut kieltäytyä, vaikka olisin halunnut vain hautoa murhanhimoisia ajatuksiani. Olin edellisenä viikonloppuna vieraillut kreikkalaiskatolisessa kirkossa ja muuan kirkon palvelija, mustaan kauhtanaan pukeutunut porsliinihattuinen takkutukka oli tiuskaissut jotakin vieraalla kielellä minulle, seisoessani kirkon käytävällä ja tuijotellessani ikonia. Katsoin häntä ja näin, että hänen ilmeensä oli tyytymätön. Mieleni olisi tehnyt huitaista tätä karvanaamaa. Mikä saatanan vuorenhaltija hän kuvitteli olevansa, mikä hän oli minua käskemään tässä jumalan pyhätössä, häh. Kerroin koko jutun vaisulla, hauen kutulaulua muistuttavalla äänelläni ja ampiaiset, jotka olivat tilanneet tuopit, nyökkäilivät ja liruttelivat samalla olutta mukista toiseen. Tällainen käytös oli biologien mukaan niille hyvin tyypillistä pesästä karkottamisen jälkeen. Kun ne olivat saaneet oluesta poistetuksi kaiken vaahdon ja hiilihapon, ne joivat sen, maiskutellen äänekkäästi. Yleensä kun ne tulivat känniin - ja ne tulivat känniin todella helposti - seuraava humalan vaihe oli asiantuntijoiden mukaan se, että ne halusivat päästä moottoripyöräajelulle.