Olisi mieluisaa saada taas koskettaa tuota pehmeää turkkia, silittää sitä ja kuulla lintujen taianomaista, huhuilevaa laulua. Niihin suuriin luoliin ei voi enää mennä, sinne vain ei ole paluuta. Minä olin hevosen kaveri pienenä, se ei ottanut leipää muilta kuin minulta, niin luulin. Kerran näin sen käyvän erään miehen päälle, mies vain juoksi pois ja nauroi. Myöhemmin näin hänet kylällä. Hän oli humalassa ja hänen kätensä olivat venyneet monen metrin mittaisiksi. Minä käännyin, en kestänyt hänen katsettaan. Olisin mieluusti maalla, lähellä sitä tervantuoksuista saunaa, jonka äärellä vanhat setäni joivat pistävänhajuista viinaa. Silloin asiat olivat hyvin, minun ei tarvinnut osata mitään. Jotkut tiedemiehet ovat sitä mieltä, ettei maailmassa voi olla kahta aivan samanlaista kanalaa. Minä olen tästä eri mieltä, sillä olen jutellut ketun kanssa, joka tietää. Se sanoi minulle painokkaasti neulaspolulla kohdatessamme ”Nyt muuten tulee häätö sellaisille, jotka täällä mellastavat”. Minä en uskaltanut sanoa sanaakaan. Kettu mulkoili minua, mutta alkoi sitten kertoa poikasistaan ja siitä, miten niistä oli kaikenlaista huolta. Vuokrakin oli maksamatta. Kettu vieraili mielellään kanaloissa, mutta ei ollut saanut yhtään saalista. Tietysti sitä ajettiin takaa halki maakuntien. Lihavat isännät olivat varustautuneet kartuin ja kepein ja juoksivat ympäri metsiä kuin jotkut saatanan hullut. Kettu puisteli päätään ja pyyhkäisi silmäkulmiaan.