Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli pakkaustehtaassa. Työnjohtaja oli pelätty mies. Hänellä oli paksusankaiset silmälasit ja hän liikkasi. Työntekijät olivat kiukkuista väkeä ja he suhtautuivat vähättelevästi erityisesti harjoittelijoihin. Pomossa tällaista suhtautumista ei ilmennyt, vaikka hänen käytöksensä oli muuten etäistä ja torjuvaa. Kun esimerkiksi olin pakannut liukuhihnalta laatikon täyteen tavaraa, saattoi joku työtovereista tulla ja repiä ja potkia laatikon hajalle. ”Vittu mä haen koirat, ne saa repiä sut”, hän sanoi vielä. Syrjäsilmällä hän kuitenkin tarkkaili koko ajan yläkerran ikkunaa, jossa pomon toimisto oli. Tällaisten tapausten jälkeen ei tullut mieleen hakea ketään tanssiin, kun työpaikkajuhla järjestettiin. Juhlaa varten tehdassali oli koristeltu spray-maalilla värjätyillä pakkauslaatikoilla, joita oli pinottu korkeiksi torneiksi. Tavarahissit, jotka päivisin poukkoilivat ylös alas laatikoita kuljetellen, liukuivat nyt vaimeasti suhisten alas korkealta katonrajasta. Hisseistä purkautui kutsuvieraita. He olivat ihastuksissaan, sillä näkymät olivat olleet upeat. Monien suusta tuli sekavaa pulputusta – he puhuivat hurmioituneina tuhansilla kielillä yhtä aikaa. Jotkut väittivät nähneensä ylhäällä, viileässä ilmanalassa, virkistäviä unia kirahveista.