Mökki kellahteli verkkaan riisiviinameren päällä. Juhla oli alkamassa, vieraat olivat saapuneet. Isä sanoi: ”Käydäänpäs hakemassa poika sisään”. Se herätti naurua. Alkoi vilkas puheensorina. ”No sehän on jo täällä”, sanoi joku tarkoittaen minua. ”Jotain parempaa”, sanoi isä ilkikurisesti silmiään muljauttaen. Nauru kajahteli taas, miehet tömistivät jaloillaan lattiaa. Jeesusta ja Mariaa esittävä pieni taulu putosi lattialle. Lasilevy helähti rikki. Naiset toruivat miehiä. Äiti nosti taulunjäänteet sivupöydälle. Kesä oli jo pitkällä ja kottaraisten pojat, jotka olivat kasvaneet isoiksi, tirskuivat lähtöä odotellen puhelinlangoilla. Sinä kesänä olin oppinut painia. Serkku oli ollut meillä kylässä. Hänen äitinsä oli juuri eronnut. Äidillä oli aina ennen ollut tuuhea tukka, mutta nyt hän oli melkein kalju. Päälaella oli jotain ihottumaa, kuin sinipunaisia solmuja. Hän istui pöydän ääressä, joi viiniä koko illan ja itkeskeli. Lopulta hän kömpi vuoteeseen. Luulimme, että hän nukkuisi aamuun saakka. Hän nousikin äkkiä ylös ja kiljahti jotain. Sitten hän tuli ovensuuhun silmät päässä pyörien ja saarnasi: ”Lähetän Saatanan verikoirat sen perään ja niillä on vihreet silmät. Lasken ne irti. Ne lähtee kuin uskolliset palvelijat, syöksyy kuin nuolet läpi päivän ja yön. Kun ne saa sen kiinni, niiden silmät kääntyy nurin päässä, kun ne raatelee sen”. Hän meni takaisin sänkyyn ja nukahti. Seuraavana päivänä hän lähti, mutta hänen poikansa jäi meille viikoksi. Serkku oli hontelon näköinen, mutta hänen käsivarsissaan oli voimaa, kun heitti minut pihalla nurin painiotteita opettaessaan. Se sattui vähän ja nenästä tuli verta. Kiipeilimme myös puissa; piti edetä mahdollisimman pitkälle koskettamatta maata. Pääsimme niityn laitaan saakka. Koira kulki perässämme ja haukkui harmistuneena, kun ei päässyt puuhun. Niitynlaidan notkelmasta nousi koiran häiritseminä ylös nuoripari, alaston mies ja nainen, jotka keräsivät kiireesti vaatteensa ja juoksivat metsän suojaan. Isä toi sisään pari riisiviinapulloa mökin alta. ”Tuos kupit pöytään”, hän komensi äitiä. ”Kupit pöytään”, toistettiin kuorossa. Kun kaikki olivat saaneet kellertävää juomaa, nostettiin nauraen malja ”uudelle sadolle”. Puheensorina yltyi ja tupakansavu täytti huoneen. Joku miehistä kävi huussissa. Kun hän palasi ja oli istumassa paikalleen, nappasi eräs nainen salaa, muikea virne naamallaan, hänen kuppinsa. Kun mies turhaan yritti hamuilla sitä, syntyi naurunrähäkkä. Kuppi palautettiin ja nainen sanoi: ”Ota siitä suurimpaan hätään, niin tuodaan kohta lisää”. Mies otti huikan ja sössötti sylki hampaattomasta suusta roiskuen: ”Vittu ku mä pelästyin” ja alkoi nauraa. Kun oli tultu sopivasti känniin, isä haki kelanauhurin ja pani musiikin soimaan. Kohta mökin lattia notkahteli, kun kaikki hyörivät tanssin jytkeessä. Muuan vanha mies oli ”invaliiti” eikä tanssinut. Viina oli pannut veren kiertämään hänen poskillaan. Suusta valui kuolaa. Hän käski minut istumaan syliinsä, nipisteli käsivarsiani ja pohkeitani ja höpötti: ”Kun setä oli sun ikänen, niin setä ratsasti aina suden selässä kouluun, uskotko, näin-näin”. Hän hypytti minua polvellaan. Nyökyttelin, että uskoin. Tunsin hänen hierovan munaansa takapuoltani vasten. ”Olekkossä ollut kiltti koulussa?”, hän supatti korvaani viinalta lemuten, tukisti kipeästi ja kiihtyi: ”Pieniä poikia pitää katsos kurittaa, jos ei ne oo kilttejä, niille pitää antaa piiskaa paljaalle pepulle. Sillä tavalla niitä pitää kasvattaa”. ”Tulekkos sedän kanssa tonne sedän mökille, niin setä antaa suklaatia”. Hän otti lujasti kädestäni kiinni ja talutti minut jalkaansa raahaten ulos. Hikoileva, piereskelevä ja naurava tanssihytkye ei huomannut lähtöä. Isä oli ulkona, mutta hän oli ryöminyt mökin alle hakemaan pulloa. Kävelimme pimenevässä illassa polkua pitkin. Äkkiä läheltä kuului huuhkajan huhuilu. Setä kääntyi katsomaan. Samassa sain riuhtaistuksi käteni irti. Juoksin metsään, joka kätki minut visusti suojelevaan viittaansa.