Kuohuissa viihdyin ja näin kauan. Kukaan ei ole vielä huutanut perään, luultavasti en silti lähtisi, mitäpä he minulle pystyisivät. Tietenkin he voisivat laittaa minut häpeäpaaluun, jos kiinni saisivat, mutta minäpä juoksisin karkuun. Pisimmän matkan olen nyt juossut, tuhansien kilometrien päähän. Tuli lämmin olo ja oli pakko pysähtyä juomaan. Juuri kun olin kurkottamassa puistolampeen, joku huusi ja elehtien kielsi juomasta. Arvelin, ettei vesi olisi juomakelpoista. Istahdin maahan ja jäin puuskuttamaan, vaatteeni olivat aivan märät hiestä. Riisuin katseista piittaamatta kaikki pois ja lähdin kävelemään alasti ympäriinsä. Näin, että jotkut juoksivat kovaa kyytiä poliisia hakemaan, luulivat kai, että olin joku mielipuoli. Luulkoot mitä lystäävät. Menin jyrkänteen partaalle, josta näkyi vanha linna. Nousin muurin päälle ja ojentelin itseäni oikein näyttävästi. Sitten juoksin takaisin vaatteitteni luo ja puin ne ylle. Lähdin kaikessa rauhassa kävelemään kaupungin keskustaan päin. Ihmiset olivat pääkadulla omituisen näköisiä, päät muistuttivat kuutioita, suusta valui räkää ja silmissä oli uskomattoman röyhkeä katse. Pakenin pieneen kirjapuotiin ja jäin selailemaan minulle täysin käsittämättömällä kielellä kirjoitettuja kirjoja. Myyjä katseli epäluuloisesti jo. “Mee vittuun siitä tuijottamasta” sanoin, eikä hän tietenkään ymmärtänyt, mutta eikös se saatanan paska jo alkanut näprätä puhelinta poliisille soittaakseen. Mikä tätä sakkia oikein vaivasi? Lähdin kadulle, nyt oli pakko saada juomaa ja ruokaa myös. Minulla ei ollut killinkiäkään rahaa, joten mikä neuvoksi ?