Muiden lasten lähtiessä riemukkaasti kiljahdellen kesälaitumille minä jouduin jäämään kiviseen kaupunkiin lomaa viettämään. Vanhemmillani ei ollut mitään kesänviettopaikkaa, eivätkä he olisi sinne ehtineetkään, sillä he olivat koko kesän töissä.  Katselin alakuloisesti maaseudulle suuntaavien autojen peräpuskureita. Autojen takapenkillä istuvat koulutoverini eivät kertaakaan vilkaisseet taakseen minua hyvästelläkseen. Joku autonratissa oleva isä sentään vilkaisi minua peräpeilistä ja hänen ilmeensä muuttui hetkeksi myötätuntoiseksi. Sitten joku ilmeisesti kertoi jonkin sutkauksen, koska hänen kasvonsa kääntyivät katsomaan puhujaa. Hän purskahti iloiseen nauruun ja unohti minut. Kuljeskelin autioilla kesäkaduilla ja yritin keksiä jotakin tekemistä. Minua oli kielletty menemästä yksin uimaan, mutta kenen kanssa minä sitten olisin mennyt? Kävin joskus salaa rannalla, mutta silloin yleensä alkoi juuri sataa tai oli muuten koleata. Kerran rannassa oli läheisen kunnalliskodin vanhuksia jumppaharjoituksessa. Eräs vanhus pudotti keppinsä rannalta lähtiessään. Minä juoksin hänen peräänsä ja palautin kepin. Sen sijaan, että hän olisi kiitellyt, hän alkoi ärhennellä minulle ja sanoi, että vanhoina hyvinä aikoina ”tuollaiset pojat” olisi ajettu kepillä puuhun. Sitten hän osoitti palauttamallani kepillä merelle päin ja sanoi olleensa siellä töissä kauan sitten. Luulin saavani kuulla jännittäviä meriseikkailuja. Kallistin päätäni kuin kuuliainen, kiitollinen koiranpentu. Hän sanoi palvelleensa purkissa, joka toi hedelmälasteja etelästä. Lastin mukana seurasi usein parvi herhiläisiä ja niiden kanssa olikin tekeminen. Jos huonosti kävi, ruumaan ei päässyt ollenkaan, niin paljon herhiläisiä siellä oli. Silloin saattoi käydä niin, että lasti meni piloille ja miehistö sai haukut. Herhiläisten surina oli niin kova, että se kuului merellä kauas. Jotkut sanoivat kuulevansa surinan, ennen kuin laivaa vielä näkyi. Näin vanhus minulle kertoi, huitaisi kepillä ja käski minun painua tieheni. Kotinurkilla ei tekemistä juuri ollut, puutkin kahisivat ikävystyneesti, kun niillä ei ollut muuta seuraa kuin minä. Joskus menin koulun pihalle ja kuvittelin leikkiväni siellä välitunnilla toverieni kanssa. Seisoin kiipeilypukin päällä ja katselin koulua. Seinäkellon viisarit jymisivät taulussa madellessaan niin, että kuulin sen pihan perille saakka.