Koirani Riku ja minä istumme vanhainkodin
parvekkeella yöllä
juomme rommia, poltamme sikareita
ja katsomme nukkuvaa kaupunkia
Muistelemme lapsuuden aurinkoisia polkuja
puiden ympärillä tanssivia henkiä ja taivasta,
jota hieman pelkäsimme
kun taivaankansi liikahteli ja sieltä kuului hiljaista puhetta
Riku muisteli että löin sitä kerran päähän puuankalla
jota vedin narussa perässäni kaikkialle
Riku kuitenkin kaitsi minua minne ikinä kuljinkin
koska se oli sen tehtävä
Istuimme aina metsän reunassa suurella kivellä
ja katsoimme tielle
odotimme isää ja äitiä kaupungista
harmaat autot humahtivat ohi täynnä kesää,
tehtaanpillien vihellystä, kuumaa asfalttia
ja iloisia juhlia
viimein linjuri pysähtyi
vierähdimme alas kiveltä ja lähdimme juoksemaan
kohti avoimia syliä, tuliaispaketteja ja viinan lemua
minä edellä, Riku perässä
Riku hyräilee kauan sitten kuolleen ystävän sävellystä
minä hyräilen mukana
- kunnes hoitaja äkkiä avaa parvekkeen oven
ja taluttaa minut sisälle
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.