Minulla oli aikaa seurata keskustelua suurin piirtein puoleenväliin, ennen kuin minua tultiin hakemaan. Hakijat olivat varustautuneet: heillä oli suojavaatteita, kypärät, paksut hanskat; auton takaosassa olisi epäilemättä kivääreitä, lapioita ja muita työkaluja. Minut juoksutettiin autolle ja heti, kun olimme päässeet sisään, se kaasutti paikalta. Pääni peitettiin hupulla, jotten olisi nähnyt reittiä, mutta harso oli niin ohut, että olisin halutessani vaivattomasti voinut tunnistaa reitin, ja se kai oli tarkoituskin. Se ei kuitenkaan minua enää kiinnostunut; niinpä suljin silmäni ja nukahdin miltei heti. Se oli vain luonnollista, sillä olin nukkunut paon aikana epäsäännöllisesti monia vuosia. Minut töytäistiin hereille, kun olimme perillä ja huppu otettiin päästäni. Olimme vuoren rinteessä, täältä oli avoin maisema merelle. Tuuli nostatti käsittämättömän korkeita aaltoja, jotka rantaan tullessaan ärjyivät kuin pedot. Matkaa oli niin paljon, että pauhu kuului vasta pitkän ajan päästä sen jälkeen kun aallot olivat lyöneet rantaan. Menimme sisään majaan; täällä tulisin siis asumaan koko loppuelämäni, rangaistukseni ajan. Vilkaisin vuodetta, se oli vain puulaatikko, jonka pintaan oli maalattu hennolla värillä ihmisen luuranko, mutta se kelpasi minulle kyllä mainiosti.