Hälinää oli, lautasia tipahteli, joku istui pöydässään syventyneenä papereihinsa. Hän havahtui kilinään ja katseli ympärilleen - tippuiko jotain? Minä olin vasta herännyt, oli mennyt viikonloppu taas pitkäksi. Olin saanut jossain kännin vaiheessa karmean idean lähteä tähän kaupunkiin, johon saavuin myöhään illalla. Aamiaisaika oli päättymässä, pöytiä siivottiin ja tarjoilijat mulkoilivat myöhäisiä. Kysyin käheällä äänellä papereihinsa syventyneeltä - sillä meitä oli aamiaisella enää muutama - mitä hän luki. Hän pani paperipinon sivuun ja tuijotti minua pistävästi. ”Minä luin asiakirjoja sinusta”, hän vastasi ja hänen kasvonsa vääristyivät kummallisesti kuin ne olisivat olleet pehmeää, sulavaa vahaa. ”Miten niin, papereita minusta?”. ”Et taida tietää, että sinua on viime aikoina seurattu. Poliisi on kiinnostunut liikkeistäsi, ja tiedät kyllä itse uniesi perusteella, mitä asia koskee”. En saanut heti mieleeni mitään erityisiä unia, niitä en ollut pitkään aikaan nähnytkään. Viime yönä minulla tosin oli jokin houre, unessa kelluin suuressa salaattikulhossa, johon kaksi miestä oli upottanut päänsä. He kuorivat salaatinkeristä hampaillaan huonoja osia pois. Minä, lihava sätkivä toukka, lensin lattialle. Viimeiseksi näin, että toinen miehistä alkoi jalallaan umpimähkään tavoitella minua, pää edelleen kulhossa, ja musersi minut kiiltävällä patiinillaan. Mietin muita uniani. Sitten muistin, että olin vuosia sitten nähnyt toistuvasti unta nuoruudenrakastetusta, jonka luulin unessa tappaneeni ja haudanneeni metsään. Paperienselaaja näki ilmeeni. Hän katsoi minua pahaenteisesti nyökkäillen, tietävä irve naamalla.