Olenko kertonut teille ajasta, jolloin matkustelin paljon bussilla? Valpastuneista ilmeistä päätellen en ole kertonut. No niin, tämä bussi ajoi pitkää reittiä keskustan läpi aina laitakaupungille asti, jossa oli tavarasatama. Olin hyvin yksinäinen tuohon aikaan ja sataman ilmapiiri sopi kaukokaipuun ruokkimiseen mainiosti. Bussikuskit olivat kokenutta väkeä, arpinaamaisia veijareita, jotka tunsivat lestinheiton salat eivätkä tainneet aina olla ihan selvin päin itsekään. Ystävystyin muutaman kanssa; he antoivat minun istua kuskin vieripaikalla ja selailla lokikirjaa, jota he joutuivat pitämään. Siellä oli teknisten ajotapahtumakirjausten lisäksi paljon lyhyitä, mietelmää muistuttavia lausahduksia, kuten: ”Kahvilassa. Suuret lautaset vyöryvät salin yli. Vapisevin käsin niitä vanhus siunaa”. Jotkut kuljettajat harrastivat valokuvausta ja liimasivat kuvia lokikirjaan. Kerran aamuyöllä oli napattu upea kuva puistonpenkin juoposta, joka tuijotti Kuuta. Miehen kasvot olivat kyynelvirran peittämät. Hänen toinen kätensä oli ojentunut Kuuta kohti, toinen piti lujalla otteella kiinni viinapullosta.