Aion huitaista häntä, niin kovin hänen panetteleva puheensa minua ärsytti. Hän pelästyi  ja syöksyi syksyiselle pihamaalla läpi ikkunan; lasi leikkasi hänen kaulaansa haavoja. Hän oli dramaattinen näky kolealla aamuisella pihalla, verijäljet ympärillään kuuraisessa maassa. Ryntäsin ulos pyytääkseni hänet takaisin sisään, mutta hän pakeni metsään. Hänestä ei kuulunut moneen tuntiin mitään; istuimme sisällä ja joimme teetä pannullisen toisensa perästä; lounaan jälkeen huomasimme korppien kiertävän kaaressa kaukana metsäsaarekkeen yllä. Pahoin aavistuksin varustauduimme matkaan ja lähdimme paikkaa katsomaan. Metsäsaareke oli mutaisen pellon keskellä; siihen joskus jätetty, kun sankkaa metsää oli raivattu viljelyyn, tämä kivinen tyyssija oli kai ollut liian työläs perattavaksi ja jäänyt siihen. Siellä kasvoivat vieläkin pitäjän komeimmat hongat. Kompastelimme kuraisella pellolla ja kellahdimme monta kertaan kumoon, kiroilumme kaikui kauas. Viimein pääsimme perille ja pyyhimme tamineitamme ruohoon. Metsästä ei löytynyt onneksi jälkeäkään hänestä, siellä oli ketun raato, joka oli tuore; mietimme, mikä ketun oli mahtanut tappaa. Joku huusi äkkiä pelästyksestä ja näytti ketun kaulan raatelujälkiä, niistä tihkui verta ja ne punoittivat kuin pihlajamarjat kirpeässä syysaamussa.