Meri on tyyni, laiva lipuu äänettömästi kohti ulappaa. Meri puhuu merkillisin haukahduksin, ääni on kuin synteesi kaikkien ikinä hukkuneiden äänistä. Kaukana purjealus etääntyy horisonttiin ja katoaa meriusvaan. Purseri luotaa syvyyden: kilometri. Meri syvenee nopeasti ja saavuttaa kolmen, neljänkin kilometrin syvyyden. Valaiden ja delfiinien reitti kohti eteläisen Atlantin ruoka-apajia kulkee täällä. Missään ei  kuitenkaan näy suuria kalaparvia, jotka kielisivät delfiineitä tai valaita olevan lähimain. Kannella muuan poika ryntäilee kärsimättömästi edestakaisin  pysymättä hetkeäkään paikoillaan. Kippari mulkoilee häntä ja näyttää piirtämiään kuvia syvyyden hirviöistä, jotka tähyävät laivoja saaliin toivossa, pistääkseen pikkupoikia poskeensa. Kesken kaiken mastosta kuuluu huuto: ”Parvi näkyvissä!”. Ihmiset heräävät horteesta ja ryntäävät kannelle. Sadan täplädelfiinin parvi! Nuoret delfiinit hirnuvat elämänriemussaan ja hyppivät korkealle ilmaan, toiset uivat selällään, valkea vatsapuoli ylöspäin, ja vieläpä pysyvät muiden rinnalla. Delfiinien pyrstöevä ei näytä liikkuvan lainkaan ja silti ne liitävät veden halki suurella nopeudella. Laiva muuttaa kurssia ja delfiinit jatkavat omille teilleen. Näemme tosin vielä toisen, pienemmän parven pullonokkadelfiinejä saalistukseen keskittyneenä. Jonkin matkan päässä parvesta pinnalla kelluu merikilpikonna, joka aukoilee äänettömästi suutaan kuin viattoman hulluuden valtaama. Se ojentaa Aurinkoa kohti päätään, joka muistuttaa pystyssä seisovaa kyrpää ja ihmettelee maailman suuruutta. Aluksen nähdessään se kuitenkin sukeltaa heti ja katoaa suuri kilpi välkehtien syvyyteen.