Olimme muuttaneet asuntoalueelle, joka oli vastikään rakennettu vanhojen malmikaivosten päälle. Tarina kertoi, että jokaiseen kaivokseen olisi aikoinaan surmattu joku kaivosmies. Nämä surmatyöt olisi tehnyt mielenhäiriöön joutunut kaivospomo. En ole varma tarinan todenperäisyydestä, mutta jostakin kaivosten nimet kai kertoivat: Kalma-Jaakon kaivos, Päättömän Villen kaivos, Eetun kuilu, Littanan Matin louhikko. Kerrottiin kaivoksilla nähdyn kummituksia, mutta havaitut ilmiöt saattoivat myös liittyä voimakkaaseen magneettisuuteen, joka johtui malmisuonista. Kaivoksella vaeltelevan taskusta kimposivat ulos naulat ja lusikat, jos hän sellaisia sattui mukanaan kuljettamaan, helähtivät toisiinsa kiinni ja jäivät toviksi leijumaan kaivoksen ylle. Kaivoksista kohosi ilmaan myös kaasuja, jotka paloivat violetinvärisellä tai sinisellä liekillä. Minä en tällaisia asioita tuolloin ymmärtänyt, sillä olin vasta pieni poika. Surmatöistä epäillyn pomon sukulaisia asui maalaistalossa uuden asuntoalueen kupeessa. Isäntä oli rapajuoppo; talon työt hoiti emäntä, hevonen ja pariskunnan keskenkasvuinen poika. Väitettiin, että isännän kamarin seinällä roikkui muotokuva hänen isoisästään, surmatöistä syytetystä kaivospomosta. Juovuspäissään hän puheli taulun kanssa ja rähinä kuului kauas talon ulkopuolelle. Kun ryyppyputki katkesi, hän hoipersi kalpeana, täristen ja vapisten asuntoalueella ja huitoi hartioiltaan näkymättömiä seuralaisiaan. Kerran hänet sidottiin deliriumkohtauksen aikana tuoliin kiinni. Hän tärisi niin voimakkaasti, että tuoli hajosi hänen altaan. Muutossa meitä auttoi pari isän kaveria, jotka jäivät illaksi ryyppäämään talkooviinoja. Yksi heistä oli leipuri, joka oli monella tavoin taiteellisesti lahjakas, mutta ailahtelevainen, valehtelemiseen taipuvainen ja työtä kartteleva. Hänen maukkaat paakelsinsa, silloin kun hän niitä vaivautui tekemään, olivat maan kuuluja; niitä tarjoiltiin häissä ja hautajaisissa ja presidentin kutsuillakin. Erityisen tunnettuja olivat kakkujen koristukset. Hän sommitteli kakun päälle kermasta ja sokerista tilaisuuden aiheeseen sopivan kuvaelman. Esimerkiksi hautajaiskakun somistuksessa luonnollisesti kuvailtiin vainajan elämänvaiheita. Kerran herätti kohua pappis-vainaan kakun päälle sommiteltu vainajan tanssi pirujen kanssa. Tanssivien sokeriveistosten naamalla sädehti eloisa, kujeellinen hymy. Hän maalasi myös tauluja ja oli taulujensa takia saanut hullunmaineen. Eräässä niistä partasuinen Isä-Jumala ja Jeesus tappelevat keskenään kirveet aseenaan. Jeesus lyö Jumalan pään poikki. Taustalla leijuu pulleiden enkelipoikien kuoro, jotka puhaltavat sievät sirrisilmät ummessa pasuunoihinsa. Talkooviinailta sujui rauhallisesti, kunnes leipuri, joka oli loukannut jalkansa jossakin ja käytti kainalosauvaa, päätti yhtäkkiä lähteä. Hän oli jo ehtinyt eteiseen, kun tajuttiin, että hän oli pannut taskuunsa puolillaan olevan talkooviinapullon. Miehet säntäsivät hänen peräänsä, mutta leipuri oli nopea. Hän löi kainalosauvallaan keittiön katosta roikkuvan, asunnon ainokaisen lampun rikki, ja pakeni pimeyden turvin. Myöhemmin selvisi vielä, että hän oli varastanut myös perintönä saamamme hopeiset veitset ja haarukat. Ehkäpä talon alla luikertavien malmisuonten magneettisuus sai hänet käyttäytymään näin oudosti.