En ollut tottunut sellaiseen katseeseen; hän heilautti punaista huiviaan ja katseli silmät kyyneleisinä tasangolle. Minä en ollut saada palaa kurkustani, olin kaupungista vasta tullut, tietämättömänä tilanteesta, jossa oltiin. Paljon miehiä oli lähtenyt pakosalle. He olivat livistäneet yön selkään, ketään ei tuntunut hävettävän, ainakaan sillä perusteella, mitä eräiden kiinnisaatujen suusta oli kuultu. Kaikilla oli halu pyrkiä pois, saada vakautta loppuelämälleen, joka ilman mitään toimenpiteitä olisi tuhon oma. Monilta oli mennyt perhe pedon suuhun ja sellaisen edessä oli komissaarinkin vaikea seistä, eikä hän voinutkaan suoraan tuomita karkulaisia. Minä olin ehdottomasti heidän puolellaan ja hyvin järkyttynyt niistä pahansuovista puheista, joita sai kuulla. Halusin osoittaa heille tukeani jollakin tavalla, metsiin en toki aikonut lähteä, sillä niihin olin kerran eksynyt pakomatkallani eikä se ollut miellyttävää. Metsään eksyminen ei suinkaan tarkoita sitä, ettei tietään sieltä löytäisi ulos, vaan oikeammin sitä, että sieltä löytää niin kovin helposti pois, ei ole varjoisten vetten vanki, vaan kuin vanki kuivalla tasangolla, kädet verisinä ja kahlehdittuina. Minä menin häntä lähemmäs ja kun silitin hänen kättään hiljaa, hän vingahti. Hänen metsästyskoiransa, jota ei ollut koskaan metsästämiseen käytetty, oli joutunut pedon suuhun, siitä ei säästynyt kuin panta. Sen hän oli sitonut pitävin solmuin ranteeseensa, nähtävästi aikomatta sitä koskaan irrottaa. Siinäkin näkyi hampaan jälkiä ja pedon kuola oli liottanut osan kirkkaista väreistä pois.  Minusta hän oli hyvin kaunis siinä hiljaa seistessään, kuin siemeniä aneleva lintu.