Hyvin soivan pianon ääni on tavattoman kaunis. Jokainen sävel leijailee irrallaan ja kimaltaa pienenä hopeisena tiukuna ilmassa. Se tuo mieleen aamuauringon, joka lennättää säteensä puunrunkoparveen. Valon aaltoilu puissa taas tuo mieleen revontulet, joita ei tähän aikaan vuodesta näe. Ennen vanhaan revontulten loimotusta talvisella taivaalla pidettiin huonona enteenä. Vanhassa kirkonkirjassa kuvaillaan erään vuoden voimallisia revontulia ”pirun oksennukseksi” ja mainitaan, että ”seuraavana syksynä kantotuolit repeilivät vallasherrojen painon alla ja viljapellossa piileksi suuri määrä karkuun päässeitä, jo lentokykyisiä hulluja. Niiden kuiskuttelu muistutti suu ruokaa täynnä olevan kyyhkysparven neuvotonta tyrskettä”.