Olen matkalla lääkäriin, sen saman miehen luo, jonka tapasin ensi kerran ollessani poikasena maalla kalassa. Kun oli päässyt kalareissultani rantaan kovan soutamisen, huopaamisen ja ähkimisen jälkeen, niin siinä hän seisoi, ripustamassa verkkojaan kuivumaan tervalepän oksiin. Ensin hän ei ollut minua näkevinäänkään, mutta vilkaisi lopulta taakseen, kun menin hänen luokseen ja rykäisin. Tarvitsin hänen apuaan saaliin nostamisessa veneestä. Selvin inhon ilmein hän jätti verkot ja tuli mukaani. Olin saanut järvenselältä saaliiksi oudon lituskaisen mötikän, joka varmaan painoi ainakin kymmenen kiloa. En osannut sanoa, mikä se oli. Se muistutti vähän kampelaa, mutta vaikutelmaa häiritsivät lukuisat jalkaparit sen mahan alla. Otus eli vielä ja se käpristeli jalkojaan, jotka muistuttivat kissan tassuja, niissä oli untuvaista karvaa. Ajattelin laskea sen vapaaksi tutkittuani sitä. En uskonut sen kärsineen ylös ottamisesta, koska se selvästi kykeni hengittämään ilmaa. Mies kiinnostui saalistani, mutisi itsekseen ja siveli kädellään sen vatsaa hellästi kuin olisi hyväillyt naisen ihoa. Äkkiä hän huudahti kivusta. Otuksen vatsan pinnalle erittyi mitä ilmeisimmin jotakin ainetta, joka poltti ja kirveli. Mies mulkaisi minua vihaisesti ja ryntäsi vedenrajaan huuhtomaan kätensä.