Miehiä oli kerääntynyt kokoon useita kymmeniä. Oli tiedossa, että vielä lisää oli tulossa, vaikka malttamattomimmat olisivat halunneet jo lähteä. Muutamia vielä saapuikin, ohut maankuori tärähteli, kun he ilmestyivät pimeästä näkösälle. Viimein annettiin merkki ja joukko lähti vaiteliaana kulkemaan kohti kaukana kimaltavaa valomerta. Se oli juhlallinen näky. Tiedossa oli, että suorinta reittiä sinne ei pääsisi, vaan edessä olisi suo, joka olisi molemmilta puolilta kierrettävä. Miehet olivat synkkiä. Aurinkoa ei ollut näkynyt viikkoihin. Viimeisimmästä purkauksesta oli jo aikaa, mutta yhä vielä pilvilautat seisoivat paikallaan ja peittivät koko taivaankannen. Aika ajoin pilviverhon läpi kajasteli valoa, joka epäilemättä aiheutui sähköpurkauksista. Kukaan ei entuudestaan tuntenut muita. Tästä syystä miehet olivat enimmäkseen hiljaa eteenpäin taivaltaessaan. Vaimeita kirouksia kuului, kun joku kompasteli juurakoihin, joita törrötti kaikkialla maassa. Viimein alettiin lähestyä suota. Siellä täällä sen pinnassa loimotti liekkejä, kun kaasu purkautui ylös. Jollekin tulivat mieleen lapsuuden kertomukset virvatulista. Suon kiertäminen oli työlästä, sillä pian huomattiin, että se ulottui paljon laajemmalle kuin kartasta olisi voinut päätellä. Valomeri oli kadonnut näkyvistä. Osa menetti rohkeutensa; joku itki ääneen, toinen jäi istumaan maahan eikä enää noussut. Mielenilmauksiin ei reagoitu millään tavalla, jokainen huolehti vain itsestään. Joukon kärjessä kulkeva mies oli ilman sen kummempia äänestyksiä hyväksytty jonkinlaiseksi johtajaksi. Hän kantoi soihtua, joka oli niin kuuma, että lämpöä hohkasi jonon hännille saakka. Hänen toinen käsivartensa oli liikkumaton ja puolet hänen kasvoistaan oli halvaantunut. Kerran tauolla hän näytti olkapäässään olevia suuria puremajälkiä. Niiden päälle oli kasvanut rupea, joka hohti pimeässä. Äkkiä miesjoukko kavahti edessä olevaa näkyä. Suon laidassa kasvoi puu, joka oli niin korkea, että se ulottui pilvimassojen yläpuolelle. Miehet menivät sen juurelle ja tähysivät ylös. Puu vavahteli hiljaa, kuin sen latvaa olisi joku ravistellut.