Papan vahva tukka heilahti ja miestä vietiin. Kuka käski ruveta ottelemaan nuoren miehen kanssa, tunnettiinhan tämä tappelupukari pitäjässä jo riittävän hyvin. Kukaan ei tiennyt, mistä hän oli tullut, mutta olipa hän saanut monen tytön pään sekaisin hurjuudellaan. Hän herätti kylällä pahennusta; hän nukkui pienessä mökinrähjässään puolelle päivin ja pilkkoi sitten laiskasti, ilman paitaa, pari tuntia puita pihamaalla iltapäivän hiljaisina tunteina, joka ikinen päivä. Töissä hän ei tiettävästi käynyt. Saattoihan olla, että hänellä oli joku pitempi vapaa, sillä hän oli ilmestynyt maisemiin kevään korvalla ja nyt mentiin vasta loppukesää. Lähdin pois paikalta, en viitsinyt jäädä kuuntelemaan papan humalaista kiroilua ja uhoa. Hän huuteli perääni, mutta viittasin kädelläni ja lähdin kääntymättä. Menin huvikseni käymään kylän ulkopuolella sijaitsevalla komealla harjulla, jonka olin vasta äskettäin keksinyt, vaikka olihan se siinä tietenkin aina ollut. Sieltä oli huimaava näköala, siihenkin suuntaan, josta olin tänne kauan sitten saapunut, mutta jonne en halunnut enää koskaan palata. Häpeä tahrasi mieltä vieläkin, kun muistelin pakoyötäni palavasta kaupungista nuorena miehenä. Näin unessa sytyttäneeni tulipalon vanhan kirjaston kohdalla, mutta olinko todella sen tehnyt? Näin moni uskoi ja pitkän aikaa olin etsittyjen listalla.