Kummallinen haju kantautui tänne saakka. Järven pinta oli tyyni nyt, tuuli ei käynyt, joten savu oli leijaillut paikalle varmaan yön aikana. Aloin kerätä tavaroitani. Paljon niitä ei ollut, köysiä, lakana, varjo ja juomakippo. Oli painuttava suuriin metsiin; sieltä löytyisi lampia, joista juoda. Metsiin oli paennut ihmisiä joukoittain jo aiemmin, mutta nämä metsätienoot olivat niin valtaisia, että niihin katosivat kaikki. Metsäkangas oli tosiaan niin laaja, että kerrottiin erään lintusuvun kerran yrittäneen pesiä kaikkien sen puiden latvuksiin. Se oli tarinan mukaan lopulta onnistunutkin, mutta seurauksena oli ollut se, että pesissä syntyneistä jälkeläisistä – ja niitä oli paljon - oli tullut kuolemattomia. Tarinassa oli varmaankin siteeksi totta, sillä erään lajin tiedettiin olevan valtapopulaationa muutamassa saaressa etäisillä järvillä. Olin kerran käynyt yhdessä näistä saarista; menin tutustumaan sen kirkkoon. Pappi oli perin ynseä mies, jonka valtavan parran toinen puolisko oli punainen, toinen musta. Kun hänellä oli vielä eriväriset ja villisti eri suuntiin pyörivät silmät, jotka tuntuivat kirkuvan apua hänen valtavan suuressa päässään, hän herätti ansaitusti pelkoa. Kun hänen kanssaan pääsi lopulta juttuun, ei hän niin pelottava ollutkaan, pikemminkin kuolettavan ikävä, mutta sairaanoloinen; hän kertoi ehtimiseen halustaan polttaa kirkkoja.