Vaunuun ryntää joukko nuoria miehiä. Pappiskokelaita, arvaan heti, sillä heidän kasvojaan ja pitkää kaulaansa ympäröi ohut sininen utu. Olin juuri perehtyneenä mutkikkaaseen kirjaan ja päässyt keskittymisen asteessani siihen pisteeseen, jossa värikkäät papukaijat tippuvat peräjälkeen jyrkänteeltä alas, itseään veikeästi puolelta toiselle keikutellen. Kirja kertoi lapsen havaintomaailmasta. Me aikuisethan emme tarvitse jonkin havainnon käsittelyyn kuin puolet havainnosta tai allekin, niin aivot jo arvaavat loput ja kokonainen havainto syntyy. Pienen lapsen silmin taas kaikki on uutta, esimerkiksi salossa liehuva lippu voi kauhistuneen taaperon mielessä venähtää äärettömän mittaiseksi kiemurtelevaksi käärmeeksi. Vauvan havaintoja ovat jotkut psykologit verranneet LSD-trippiin tai juopon houreisiin. Juuri sen vuoksi vauvojen arvellaankin, ainakin ilmeidensä perusteella, olevan ”high” kaiken aikaa. Jos trippi on huono, kuten esimerkiksi mustikkametsässä joskus, lapsen ilme on kauhistunut.  Hän näkee mustikat suurina päinä, kuin tollojen kuorona, joka lausuu mönkivällä äänellä käsittämättömiä sanoja.

Miehet rojahtivat penkeilleen, yksi heitteli suuresta kassista kullekin vesipullon. - Mikä matsi meillä on ekaks? - Emmä muista, otitko sä sun tablan messiin? - Joo, siinä on se hahmotelma siitä saarnasta. - Mistä vitun saarnasta? – No, kun on tultu uuteen aurinkokuntaan ja laskeuduttu planeetalle tai kuuhun, niin mitä saarnataan paikallisille. - Mistä ne sitä voi ymmärtää? - Ei tarvi, saarnahan on aina saarnaajalle itselleen tarkoitettu. Että pysyis järjissään. - Tuleeks Essi? - Emmä tiijä. Vittu se on hyvännäkönen. Se on niinku raikas tuuli. Ja sen hymy on kirkkaampi kuin Aurinko. - Ootsa sä lätkässä siihen? - Oon. Mut emmä ajattele sitä niinku et se olis alasti tai jotain, vaan niin kuin se olis puettu valoon. Sitä paitsi se on tosi reilu. Se opetti mua koodaamaan raamattua. - Miks sitä koodataan? - Siitä tulee jotain ihan outoja juttuja kun sitä koodaa. Kone raksuttaa sitä monta tuntia ja sit se alkaa suoltaa ulos jotain ihan outoja kuvia, niinku jostain toisen maailman rotkoista. - Onks Pirkka päässy jo sairaalasta? Eks sä kuullu, se on kuollu. - Ei jumalauta, miten se kävi? - Se meni aika sekasin, kun se kävi Jerusalemissa. Se kulki siellä viitassa ja huusi nurinpäin raamatunlauseita ja itki itkumuurilla ja halasi kaikkia. Sit poliisi haki sen pois ja laitto lentokoneessa takas Suomeen. Ne on siellä tottunu näihin, jotka sekoo pyhillä paikoilla. Siitähän Artsi duunas sen väitöskirjan: ”Jerusalem-syndrooma ja Öljymäen kuiskivat puutarhat”. Se sai jotain salaistakin materiaalia yheltä israelilaiselta poliisilta ja meinas seota itekin. Se ei saanu lupaa eikä ois uskaltanutkaan laittaa sitä siihen väitöskirjaan, kun se pelkäs, et kaikki jotka sen lukis, sekois. No sitku Pirkka tuli Suomeen kesällä, niin se käveli täälläkin pitkin poikin mustassa puvussa ja tallitissa. Päässä sillä oli musta huopahattu ja kipa ja se kasvatti pitkän parran. Mut joskus se riisu kaikki vaatteet ja käveli alasti kadulla muna pystyssä. Se hirttäyty sairaalassa pyörätuoliin, älä kysy miten.

Pappiskokelaat hiljenivät ja minä upposin silmämunat vavahdellen hurskaan uneen.