Kuinka kauan täällä vielä on pakko istua, mietin. Kollega kertoo jotain Tallinnasta ja siitä, miten Kumu on paljon hienompi kuin Kiasma, vaikka minusta se on pelkkä kopio. Kokous ei ole edes vielä alkanut, kun pitää odottaa puheenjohtajaa, sillä on kai taas riitaa sihteerin kanssa. Sihteeri oli yrittänyt iskeä sen miestä pikkujouluissa. Se sihteeri on mies. Käytävässä on kuulunut jo pari viikkoa outo vinkuna, kukaan ei tiedä, mistä se tulee. Sihteeri kiipesi tikapuilla kattoluukulle ja keikutti persettään, vaikkei se ole edes hyvän näköinen. Se sai luukun auki ja katosi vintille, ”oo nyt varovainen”, sille huudeltiin. Se tuli kohta takaisin ja oli aivan kalpea, ”no mitä siellä oli” siltä kysyttiin, muttei se vastannut mitään ja sen ilme oli omituinen. Se juttu sitten unohtui, mutta vinkuna voimistui päivä päivältä, siitä pidetään nyt  kokous. Viimein pj saapuu, sillä on taas valunut meikit poskelle. Sillä on huoneessa kehystettynä puukko, se on saanut sen isältään. Se sanoi kerran, että isä olisi ylpeä kun näkisi tyttärensä, en kyllä keksi miksi. Pj:llä on saaressa kesähuvila, josta se aina muistaa mainita. Sen sisko on kuin leppäkerttu, miten se voikin olla niin pieni. Sen osastolla haisee. Se on tuoreen kalan haju. Jonkun mielestä siellä haisee spermalta. Väitetään, että joku  olisi räjäyttänyt itsensä siellä, mutta ei kai se haju siihen mitenkään liity. Minä en ole nähnyt siellä muuta ihmeellistä kuin vanhemman naiskollegan, joka istui lattialla, huitoi ympärilleen ja söi viinirypäleitä. Se tarjosi niitä minullekin, mukava nainen. Se vietiin sairaalaan, eikä se siltä reissulta enää palannut. Siltä otettiin päästä koepala. Joku oli nähnyt siitä unta, unessa se oli Auringon vankina. Se istui lyhtyhuoneessa keinutuolissa ja huusi äitiä.