Isoäidin 90-vuotispäivillä meitä oli meluisa seurue. Siellä oli myös hänen tuttujaan edellisestä elämästä; jo pitkään taivaaseen yrittäneet, uupuneen näköiset, valkoisiin pukeutuneet mies ja nainen. Sitten siellä oli tyttö, joka silmät laajentuneina kertoi äitinsä joutuneen nuorena ”metsän peittoon” ja karhun ottaneen hänet vaimokseen. Tytön kynnet raapivat lattiaa, kun hän puhui ja elehti. En tiedä, kuka hänet oli kutsunut, mummi ei häntä tuntenut. Vielä oli hulluksi tullut mummin seurakunnan entinen pappi, jonka suusta pisti esiin kaksi sinipunaista kieltä, kun hän lauloi. Ja tietenkin oli meitä eripuraisia sukulaisia. Juhlapäivällinen oli alkanut kireissä tunnelmissa, kun pienen sukulaispojan esittämä huilunsoitto oli mennyt mönkään, pillistä kuului vain ujellusta. ”Mutta jos se onkin sellainen tuulilaulu”, yritin rohkaista poikaa, mutta hän vain murjotti ja kääntyi selin kaikkiin. Setäni häntä katseli hymyillen, muttei edes hän tarinoillaan saanut poikaa leppymään. Setä oli ollut merillä ja purjehtinut Amerikkaan asti, hän sanoi seuranneensa isoisänsä jälkiä. Isoisä lähti Pohjanmaalta viime vuosisadan vaihteessa Amerikkaan ja teki siellä sekalaisia töitä, oli suutarina, rattopoikana ja vaikka minä. Hän pakeni onnettoman peli-illan jälkeen itärannikon satamakaupunkiin, nousi laivaan mennäkseen katsomaan erästä leskeä toiseen osavaltioon, mutta laiva olikin kaukoreitillä ja hän joutui avomerelle. Ei hän Suomeen asti sillä päässyt, vaan hänet heitettiin rahattomana laivasta Azoreilla, samalle saarelle, jossa Kolumbus oli käynyt. Lopulta hän sai pestin rahtilaivaan, jolla pääsi Saksaan. Hän tuli kävellen ja hevoskyydillä Suomeen. Pyysin mummia kertomaan nuoruutensa ajoista. Hän kuitenkin vain halusi kertoa, kuinka kaunis hän oli nuorena. Hän näytti ryppyistä valokuvaa, jota kuljetti aina mukanaan. Olin nähnyt sen monta kertaa. Hän poseeraa siinä parikymppisenä siskonsa kanssa jollain kioskilla. Kioski on huvimajan näköinen rakennus, jossa on suuri lippa. Myyjä on pullea kiharatukkainen poika, joka nauraa valkolakki takaraivolla. Mummi sanoi, että valokuvaaja oli pyörtynyt, kun tuli häntä lähelle, niin kaunis hän oli. Olin kuullut jostain, että hänen siskoaan oli sanottu vielä kauniimmaksi. Tästä oli alkanut sisarusten koko elämän jatkunut keskinäinen kateus. Sisko oli hankkinut kotiin peilejä, joista hän saattoi katsella itseään eri kulmista. Peilit laitettiin hänen mukaansa arkkuun, kun hän kuoli. Mummi ei mennyt hautajaisiin.