Alkoi tympäistä jo koko touhu, savua nousi pellolta yhä, vaikka olimme heti törmäyksen jälkeen paikalla sammuttamassa. Muodostimme oikein ketjun; ne olivat tyytyväisimpiä, jotka pääsivät ketjun alkupäähän, päivässä kimaltavan joen rantaan, siellä ei kuumuus tuntunut ja vuolaana virtaavan kymin näkeminen rauhoitti mieltä. Siellä törmäyksestä ei edes keskusteltu, puhuttiin vain kaikessa rauhassa metsäretkistä, pyykinpesusta ja pääskysten pesinnästä. Joku kertoi, että pääskyjä asui joentörmässä satamäärin, se oli kokonainen yhteisö. Meteli oli kova. Vahtia ne pitivät tarkkaan; kerran oli kissa yrittänyt lähestyä pesiä, mutta paennut pian paikalta, yltä päältä ryvettyneenä. Nähtiin nyt joella sekin ihme, että suuri kurki liisi hitaasti veden pinnassa ja laskeutui vastarannan kaislikkoon. Kaikista merkeistä päätellen kesä oli tullut ja millainen kuumuus vallitsi jo nyt! Ennen kuin päästäisiin keskikesään, helle vain pahenisi ja täytyi todella toivoa, että sadettakin saataisiin, muuten ei olisi ruokaa seuraavaksi talveksi. Pellolta alkoi kuulua levottomia huikkauksia, esinettä ei saatu sammumaan, se kyti yhä ja oli alkanut pyöriä paikallaan, ikään kuin siinä olisi käynnistynyt jokin koneisto. Keskeytimme veden kauhomisen ja ryntäsimme katsomaan. Kun tulimme paikalle, se pyöri jo niin vinhasti, ettei mitään yksityiskohtia näkynyt, harmaa usvaläikkä vain.