Minä koetin kädellä otuksen turpaa. Se oli kylmä, mutta kun tunnustelin eläimen kylkiluita, se ponkaisi äkkiä ylös, karkasi juoksuun ja katosi rantaniitylle, jossa kasvoi korkeaa ruohoa. Kuulin loiskinnan, kun se juoksi jossakin siellä, ruovikon seassa. Kaivoin repusta kartan, oli lähdettävä kaupunkia kohti. Kartasta ei tosin paljon hyötyä olisi, sillä kaupunkien paikat olivat alkaneet vaihdella sattumanvaraisesti, mutta arvelin saavani edes jotain tukea tieverkosta. Suuri väylä kaupunkiin oli tukossa, sen tiesin, mutta ehkäpä löytyisi pienempi tie, reitti, joka kulkisi kaupunkia päin, jos se nyt siellä enää oli. Suuren väylän oli katkaissut kraatterikuoppa. Kukaan ei tiennyt, miten se oli syntynyt, mutta se oli täyttynyt vedellä, niin että siinä oli nyt järvi. Jotkut nälkäiset olivat pyytäneet siitä kalaa, en tiedä mistä kalat sinne olivat kulkeutuneet, ilmeisesti maanalaisia virtoja pitkin. Väittipä joku nähneensä siellä käärmemäisen olennon, jonka pää oli pistänyt vedestä. Se oli tuijottanut vihaisesti vihreillä silmillään ja sanonut jotain vieraalla kielellä. Tällaista nyt ei voinut uskoa, sillä nämä ajat olivat harhaisia kertomuksia tulvillaan; joka puolella kerrottiin nähdyn ilmestyksiä. Uskovaiset olivat näistä iloisia ja väittivät lopun vihdoin viimein olevan käsillä. Valta jaettaisiin uudestaan.