Olin katsomassa lastennäytelmää, jota esitettiin vanhan kartanon pihamaalla. Taustakulisseissa heilahteli vaijerin varassa edestakaisin Kuu, jota esitti lehmän pääkallo. Muuan sukulaispoika oli näytelmässä mukana – siksi se kiinnosti erityisesti. Hän esitti puhuvaa pensasta. Eräässä näytelmän kohdassa muuan roolihenkilö menee pissalle pensaan ääreen. Pieni sukulaispoika ei ilmiselvästi pidä roolistaan. Hän näyttää myrtyneeltä ja popsii karamelleja. Tämä naurattaa yleisöä – karkkia syövä puhuva pensas, joka ei puhu mitään. Väliajalla menen salaa kartanon puutarhaan. Talo on kaksikerroksinen. Yläkerran avoimesta ikkunasta kuuluu pianonsoittoa. Kiipeän seinää vasten nojalleen jätettyjä tikkaita ylös ja kurkistan sisään. Mies soittaa ja nuori nainen laulaa. Huoneessa on häkki, jossa on värikäs papukaija. Se laulaa mukana, mikä näyttää ärsyttävän naista. Livahdan sisään ikkunasta, kun mies, nainen ja papukaija ovat hetkeksi keskittyneet tarkastelemaan partituuria. Hiivin käytävään. Avaan varovasti erään huoneen oven. Se on tauluja täynnä, niitä on seinillä ja lattialla sekavassa rykelmässä. Lattialla makaa joku, ilmeisesti taiteilija päiväunilla. Vilkaisen maalaustelinettä. Siinä on vielä keskeneräinen työ, joka esittää Kuuta öisen puutarhan yllä. Kuu on kuutionmuotoinen. Sen sisään on juuri uimassa iloisennäköinen kala. Puutarhassa Kuuta katsoo alaston nainen, kyyneliä silmissään. Hänen kädessään on rypistetty kirje.