Niin ei saanut tehdä ja sanoinkin sen hänelle, mutta hän vain jatkoi temppuiluaan. Hän seisoi rautatanko kädessään keskellä rajuilmaa. Me muut odotimme kauhistuneena, milloin salama iskisi tankoon. Hän lauloi jotakin siinä seisoessaan; se kuulosti samanlaiselta kuin ne laulut, joita olin kuullut isäni hyräilevän. Isä oli hiljainen mies; en muista hänen monta sanaa kanssani vaihtaneen koko elämäni aikana. Mutta kun hän otti viinaa, alkoi hän aina hyräillä. Hänellä oli matala bassoääni ja tuntui turvalliselta, kun sen jylinää kuunteli. Jos sulki silmänsä, saattoi kuvitella itsensä istumassa kirkossa messun aikaan. Meidän kylästämme paloi kirkko, kun olin pieni. Kaikki riensivät sammutustöihin; palo oli yöllä. Vaikka olin vain poikanen, minäkin olin siellä mukana hyörimässä. Pappia ei löytynyt mistään. Jotkut vanhat naiset jo parahtelivat tuskissaan kun ajattelivat, että pappi oli palanut kirkkonsa mukana, mutta kaikki eivät tähän uskoneet. Myöhemmin alkoi levitä sellaisia puheita, että pappi itse olisi polttanut kirkon. Monen vuoden päästä muuan kulkuri kertoi nähneensä saman papin kaukaisessa merenrantakylässä; hän toimi siellä leipurina.