Hän kulkevi autiolla maalla. Viheriäisenä loimottava aurinko on hänet uuvuttanut, hän on eksynyt. Kuka ohjaisi oikealle tielle? Pitää ehtiä jonnekin, kiiruhtaa virvoittavien vetten tykö. Hän näkee edessään paaden, se on hänelle merkiksi. Mutta kun hän tulee lähemmäs, se alkaa kasvaa. Kohta siinä on muuri, jonka ohi ei pääse. Se ulottuu molempiin suuntiin silmänkantamattomiin ja taivaan korkeuksiin. Hän lähtee kiipeämään muuria ylös, hänen kätensä ja jalkansa ovat tahmeat ja tarttuvat siihen kuin hyönteisen raajat. Yhä vain ylemmäs. Hän ei uskalla katsoa alas pyörryttävään syöveriin. Viimein hän pääsee muurin harjalle.  Avaruus hänen yllään on musta, se ulvoo, haluaa repiä hänet riekaleiksi. Hän katsoo muurin yli. Vähän matkan päässä kohoaa toinen muuri, vieläkin korkeampi.

Hän heräsi yltä päältä hiessä. Tenttikausi oli alkanut. Jos hän reputtaisi kirjoituksissa, isä ja äiti pettyisivät. Piti tulla suvun ensimmäinen ylioppilas. Tuli pelkkä paska. Kaikki menisi penkin alle. Poskia poltti, tenttikirjojen numerot ja kirjaimet vilistivät silmissä päivisin. Muuri makasi mustana ja mykkänä edessä öisin. Jos karkaisi. Menisi käymään mummin luona ja varastaisi rahaa piirongin laatikosta, jossa sitä oli paksu nippu kirjekuoren sisällä. Matkustaisi laivalla Ruotsiin ja junalla Tanskaan ja sieltä Pariisiin asti. Istuisi Seinen rannalla kuin Mika Waltari, joisi valkoviiniä ja kirjoittaisi runoja. Sitten häipyisi  jonnekin Intiaan vuorille.

Matematiikan opettaja sanoi, ettei hänen kannata edes yrittää kokeen loppupään tehtäviä, ei hän niitä osaisi. Ei kannata edes yrittää. Vittu. Hän tietysti mokaisi jo ensimmäisen tehtävän, jossa piti laskea kahden suoran leikkauspiste, hän mietti.

"No one, I think, is in my tree / I mean it must be high or low / That is you can´t, you know, tune in but it´s alright / That is I think it’s not too bad".  Hän katseli mietteissään keväiseen sumuun. Jos hyppäisi ikkunasta, pää murskaksi vain ja niskat poikki. ”You’re a rock´n'roll suicide”. Sitten hän hätkähti. Leena käveli ostarilla  ja kääntyi hänen talonsa editse kulkevalle tielle. Mitä se täällä tekee? Kuin kissa säkissä alkoi hänen sydämensä potkia. Leena oli koulussa huomannut hänen tuijottelunsa. Hymyillyt, siristänyt silmiään. Kerran hän oli ruokalan jonossa Leenan takana. Tungoksessa Leena painautui kuin vahingossa häntä vasten. Kehossa leimahteli ja rätisi. Leena tuoksui ihanalta. Hän oli poikamaisen hoikka, polkkatukkainen, rohkeakatseinen tyttö.

Jos nyt ryntäisi ulos, kiertäisi talon ja kävelisi muka sattumalta Leenaa vastaan. Ehkä saisi kävellä hänen rinnallaan, hipaista kättä. Hän kertoisi kaiken Leenalle. Leena ymmärtäisi ja lohduttaisi.

Puhelin soi. Se oli  äiti, joka halusi varmistaa, että hän oli kotona, lukemassa tenttiin. Kun hän palasi ikkunaan, Leena oli kadonnut. Lähtisikö perään?

Oi maaliskuun lumet

ikuinen toive keväästä

lauha tuuli puhaltaa lävitseni

kaupungin iltaan kävelen