”Enola Gay pudotti atomipommin Hiroshimaan 6. elokuuta 1945. Heti pommin pudotettuaan kone kaarsi voimakkaasti vasemmalle. Miksi?”. Eikka nosti katseensa lehdestä ja katsoi meitä lasiensa yli. En osannut vastata, eikä osannut Voitto eikä Ellikään, vaikka oli pomo. ”No tietysti koska”, selitti Eikka, ”sen piti väistää paineaaltoa”. Äänessä oli ihailua lentäjää kohtaan, joka oli näin välttänyt vaaran. Eikka oli miehistä parhain, laitosmies, joka kulki tehtaalla venttiileitä säädellen, karvainen rinta paljaana kesät talvet, vain haalaritakki yläruumiin suojana kylmimpinä aikoina. Elliä ärsytti, kun Eikka saapasteli labraan, istahti mitään kysymättä hänen viereensä, kun hän söi vihanneskeittoaan ja alkoi pölöttää.

Eikka taittoi lehden ja kertoi, että oli ollut viikonloppuna tyttärineen katsomassa isäänsä, joka oli sairaalassa. Isä oli istunut sängyllä ja selaillut mitään puhumatta jostakin nappaamaansa vaatekatalogia. Hän jäi tuijottamaan naisten alusvaatemainosta ja asetteli huolellisesti avonaisen katalogin nojalleen sängynpäätyä vasten. Sitten hän laski housunsa alas ja hellitti vaipannyörin. Hän otti pöydältä vapisevin käsin purkin, josta kahmaisi voidetta käsiinsä ja alkoi runkata kaikkien nähden, kuvaa katsellen. Nuoret kiljuivat kauhusta ja Eikka huusi isälle vihaisesti, mutta isä senkun runkkasi, kunnes hänen naamansa vääntyi autuaaseen, umpimieliseen hymyyn, kuin kiiltokuvajeesuksella. ”Kai se kohta heittää henkensä”, Eikka sanoi.  ”Kuolemisesta tuli vielä mieleen yks ryyppyreissu. Mun kaverilla, yhdellä Tatulla, oli hautaustoimisto Sörkassa. Oltiin juhlittu sen rahoilla Tenkassa koko ilta ja lähdettiin lompsimaan kotiinpäin joskus valomerkin jälkeen. Yritin saada vossikan, muttaTatu sanoi mulle, ettei sun kannata lähteä himaan, mennään toimistolle ja nukutaan siellä. Sinne mentiin. Tatulla oli takahuoneessa sänky, johon se kellahti ja alkoi heti kuorsata. Myymälän puolella oli kansi auki yks ruumisarkku ja ryömin siihen, kun siinä oli pehmeä tyyny ja hienot vuoraukset. Aamulla kun heräsin, en heti tajunnut, missä olin. Oli se aika karseeta, kun huomasi kohmelossa makaavansa ruumisarkussa. Tatu oli vihainen, kun mä kerroin sille”. Einari nousi tuolista ja lähti vetelästi kävelemään valvomoa kohti. Minun piti jatkaa vesianalyysien tekoa. Voitto oli mitannut öljyistä läpilyöntiarvoja ja istui pöydän ääressä täyttämässä analyysilomaketta. Voitto oli uskovainen. Hän oli tullut uskoon erään työpaikan illanvieton jälkeen, kun oli munannut itsensä juotuaan liikaa boolia. Selvinpäin hän oli ujo ja sulkeutunut, mutta nyt hän yritti vokotella kaikkia naisia umpihölmöillä vitseillä ja naamanvääntelyllä, missä nyt sinänsä ei mitään ihmeellistä ollut. Jossain vaiheessa iltaa hän oli vielä saanut tällin otsaansa ja silmänsä mustaksi. Yön hän nukkui vierassängyssä Ellin luona, oksensi, teki sängyllä unissaan naimaliikkeitä ja ulvahteli: ”Öljyä, öljyä”. Seuraavat kaksi päivää hänellä oli niin kova morkkis, ettei hän tullut töihin. Niin hänestä sitten sukeutui bahai.

Yleensä, kun Voitto sai jonkin hommansa valmiiksi, hänellä oli tapana sanoa, niputtaessaan analyysitodistuksia mappiin: ”Simmottis”.  Minua ärsytti hänen pikkutarkka huolellisuutensa. Suunnittelin joku päivä hakevani varastosta parin litran pullon väkevää rikkihappoa ja hiipiväni hänen taakseen, kun hän olisi kumartuneena kirjoittamaan raporttia. Avaisin hänen päänsä päällä pullon, alkaisin kaataa happoa hänen päälleen ja toistelisin pulloa ravistellessani: ”Simmottis”.