Kello soi, nyt on aika nousta ja juosta. Eväsleivät on pakattu valmiiksi ja maitopullo kääritty sanomalehteen. Pääsisipä liitämään enkelin kyydissä, niin jo matka joutuisi!  Enkelit ovat täällä joka vuosi aina vain aikaisemmin, yksi niistä asuu talvet meidän talon katolla, vintin puruissa.  Yksi talon muijista kuulema haluaisi myrkyttää sen, en tiedä, miksi. Juttelin kerran tämän enkelin kanssa. Se oli jo vanha.  Se kertoi minulle alakuloisen tarinan, kakistellen puruja suustaan: ”Tään muijan, joka siis haluu myrkyttää mut, faija oli aikoinaan valimolla töissä ja sen faijan broidi Väkä oli siellä duunissa kans. Mä tunsin ne molemmat. Ne oli kerran satamassa jaagaamassa meikäläisiä. Ne duunas meloninpalojen sisään nauloja ja sit ne heitti niitä ilmaan. Me ollaan kato ihan dorkina meloneihin. Jotkut meikäläisistä meni retkuun ja nielas sen melonin nauloineen päivineen ja ne putos korkeelta ja kovaa suoraan sköneen, kun niiden kurkku meni siitä naulasta puhki. Sit ne katos, ne vaan haihtu ilmaan tai jotain. Mut mä vein mun meloninpalan laiturille ja mä otin sen naulan vek ja skruudasin sen melonin. Ne kundit nauro mulle ja meistä tuli kavereita. Ne molemmat kuoli keuhkosyöpään, siihen voi olla syynä kaikki ne vitun metallihuurut siellä valimolla, mutta ne kyl röökas kanssa aika helvetisti. Sen Väkän muija oli delannu pari vuotta aiemmin. Väkä oli muijansa hautajaisissa jurrissa. Se käveli arkun edessä yksin, oliks se sit olevinaan jotain runollista vai mitä. Mä tsittasin koko ajan siinä arkun päällä.  Mut sit Väkä lähti vahingossa dallaamaan eri suuntaan ku arkku ja saattoväki. Pappi huomas sen ja juoksi liperit liehuen sen perään ja huuteli et odota nyt herranjumala, sun muija menee eri tietä. Tälle jutulle naurettiin muistotilaisuudessa, pappikin oli siellä, mut se ei nauranut. Sille tarjottiin viinaa ja se tuli jurriin. Väkä oli jo sammunu, se nuokku pää pöytää vasten, naama kiinni voileipäkakussa. Se pappi lähti himaan kanttorin kanssa, joka oli semmonen  lihava akka. Mä näin kuinka pappi puristeli sen tissejä kun ne oli narikassa laittamassa rotseja päälle. Joskus myöhemmin mä näin sen papin tiellä. Se ajo prätkää, olisko ollu menossa kirkolle. Sillä oli joku deegu kyydissä, emmä tiedä yrittiks se pelastaa sitä vai mitä, mut helvetin lujaa se ajo, olisko jeesus sit sanonu sille et pidä kiirettä. Siitä kanttorimuijasta tuli muuten joku iso dirika. Se lähti vetämään siitä seurakunnasta ja asuu jossain kaupungin laidalla helvetin bulissa puutalossa ja sillä on siellä koirakennel. Joku levitti sellasta juttua, et se rääkkäs niitä koiria, mut en mä usko sitä, koska mä näin niitä, niillä oli vaikka mitä tupeerauksia. Presidenttikin kumarteli niille, kun ne meni itsenäisyyspäivänä linnaan. Siinä ne oli jonossa niinku muutkin, mut yks kohtaus pääs otsikoihin kun kaks niistä hurtista rupes kesken kaiken panemaan, just kun ne oli kättelyvuorossa”.