Otin kahvikuppini ja menin pöytään. Olin ensimmäistä kertaa yksin kierroksella. Kohteina olivat leipomot, verstaat ja sairaalat. Paikkojen oppiminen vei aikaa; edeltäjäni oli kulkenut mukanani tähän asti ja opastanut. Mittareiden sijainti oli tiedettävä tarkasti, sillä paikan päällä ei kukaan välttämättä osannut neuvoa. Leipomoissa ne olivat usein jossakin uunin takana. Sinne oli ujuttauduttava ahdasta kanavaa pitkin ja samalla varottava koskemasta tulikuumia pintoja. Kulkua haittasivat pyörrevirtaukset, joita syntyi lämpötilaeroista. Oli pidettävä kaikin voimin seinistä ja kaapeleista kiinni, ettei olisi tempautunut ilmavirran mukaan. Se olisi ollut tuhoisaa, sillä kanavan päässä odotti roskauuni. Kun ensimmäistä kertaa kuljin kanavassa, minulta lensi taskuista kaikki irtain tavara tuliseen kitaan. Ikävimpiä tarkastuspaikkoja olivat sairaalat. Mittarit sijaitsivat usein kellarissa kylmätilojen vieressä, jonne tuotiin kuolleet siirtoa odottamaan. Kerran käytävällä istui mies silmät ummessa, valkea vaate yllään. Ensin luulimme, että hän nukkui ja varoimme pitämästä ääntä. Kun olimme lähdössä, toverini nyhjäisi varovasti nukkujaa, mutta hän ei liikahtanutkaan. Vasta silloin selvisi, että hän oli kuollut. Poliisitutkimuksessa ilmeni, että miestä oli luultu kuolleeksi ja hänet oli tuotu kellariin. Hän olikin elossa ja oli ryöminyt omin voimin kylmätilasta ulos. Hän menehtyi vasta käytävälle päästyään. Tapaus synnytti valtavan kohun. Selvisi, että yöhoitaja oli luullut miestä kuolleeksi, koska hänen olemuksensa oli kuolleelle tyypillinen. Ensiksikin, pää oli tavattomasti pullistunut. Se pyöri ympäri normaalisti, mutta huojahteli samalla raskaasti puolelta toiselle. Puhe oli kuolleelle ominaiseen tapaan nopeaa, lonksuvat leuat liikkuivat vielä pitkään puheen jo tauottua. Hän sanoi tietävänsä, että auringon takana on toinen aurinko, joka on samankokoinen, mutta sylinterin muotoinen. Sen sisällä soi posetiivimusiikki.