Junaa odotellessani katselin alas kiskokuiluun, joka kiilsi talvipakkasessa kuin käärmeen sylki. Siellä kivien keskellä, raudan rakosissa, piipitti kyyhkysen poikanen. Arvelin, että se oli pudonnut pesästä. Muut kyyhkyset pyörivät kujerrellen sen ympärillä, mutteivät piitanneet sen avunpyynnöistä. Variksia keinahteli lähistöllä jo, ne olivat varmoja saaliista. Tavoitin tuon kyyhkysraukan katseen, se kertoi minulle paremmin kuin mikään maailmankirjallisuus orvoksi jäämisestä ja ajasta, jolloin aurinkoa ei vielä tarvinnut pelätä. Tämä tapaus sattui joitakin vuosia sitten ja olin jo unohtanut koko jutun, arvelin kai, että kyyhkynen kuoli kylmyyteen ja variksen nokkaisuihin. Saattoi myös olla, että se oli säilynyt hengissä, mutta tullut karkotetuksi. Entiset ministerit olivat tällaista maasta karkottamista ehdottaneet, vaikka moni kyyhkynen oli ansioitunut alastonmallina ja ekspressionististen taulujen aiheena. Ministerit lentelivät virttyneillä siivillään kaupungin yllä tiedusteluretkillä. Suunnitelma oli, että kyyhkyt vietäisiin meren alle salaista tunnelia pitkin, joka kaivettiin kylmän sodan aikana ja lukittaisiin kammariin, jonne oli tallennettu avaruuden muukalaisten kohtaamisen varalta ihmiskunnan brändituotteita. Siellä oli kooste epävireisiä karaokevirsiä, hyppykoneita, rukouskirjallisuutta ja taivaaseen tempaamisessa hyödyllisiä valjaita. Mutta sitten luin lehdestä, ettei kyyhkyspolo ollutkaan kuollut eikä karkotettu, vaan siitä oli tullut kaupungin hienoimman tavaratalon johtaja. Näin kuvankin. Se istui avarassa huoneessa minihameinen sihteeri sylissään. Pöydällä seisoi ryhmähalissa, kengät voileipäkakussa, nuoria ulkoministeriön nousukkaita, jotka olivat vasta äskettäin alkaneet panna tyttöystäviään. He kuvittelivat jo kohta lunastavansa osuuksia vieraan galaksin aarteesta, joka aiottiin ryöstää jahka päästäisiin sopimukseen paavin myöntämistä vakuuksista. Raketin polttoaineena käytettäisiin ektoplasmaa, joka on kallista, koska sitä pitää kerätä yön pimeimpinä tunteina meedioistunnoista.