”Kirjuri”! Asko kiskoi housuja ylös. Mitä helvettiä Hänninen tekee täällä, tänään? Asko oli mennyt vessaan, kun siellä ei ollut ketään ja istahtanut taaimmaiselle pytylle. Ei tarvinnut kuin ajatella Merviä ja melkein heti tuli.

Hän katsoi peilistä, että takki ja housut olivat kunnolla ja kiiruhti toimistoon. Hänninen käveli edestakaisin ja sanoi: ”Sanelen kirjeen. Nyt ei saa möhliä, se menee pääesikuntaan”. Asko pyyhki sormiaan housuihinsa ja asetteli paperin huolellisesti koneeseen.

”Everstiluutnantti Tuppuralle, Pääesikunta, Helsinki. Esitän kunnioittavasti, että lähettämäni anomus liitteineen ylennyksestäni tarkistettaisiin. Jos tulos on hylkäävä, anon siirtoa Savon Prikaatiin. Majuri Hänninen, Uudenmaan Rakuunapataljoona”.      

”He ovat tekemässä pahan virheen”, Hänninen sanoi. Tuntui oudolta, että tämä karjuva pullero, joka paraatissa marssi musta pesuvati päässään jalkojaan korkealle nostellen, puhui tunteistaan. ”Viette kirjeen postiin. Se lähtee pikana. Poistukaa”.

Hänninen nosti miekan seinältä ja tunnusteli sen välkehtivää terää. Se kädessään hän oli rynnännyt sisään, kun varusmies ampui kiväärillä neljä toveriaan kuoliaaksi. 

Majuri on nyt vanha, punoittava ja turvonnut. Resuinen takki, takaa revenneet housut ja Saipan mustakeltainen pipo. Hän oli käynyt kirjeen lähettämisen jälkeen pääesikunnassa ja ampunut vihapäissään pistoolilla kattoon. Helsinkiin hän oli ratsastanut aasilla, jonka jätti esikunnan pihalle ruohoa syömään. Sinne se jäi, kun hänet vietiin vartioon.