Pyhän Annan kappeli sijaitsee vanhassa kaupungissa melko huomaamattomassa paikassa eräällä sivukujalla. Tässä romaaniseen tyyliin rakennetussa kappelissa on värikkäitä ruusuikkunoita, jotka siivilöivät kauniisti raukeiden iltapäivien valoa. Valo laskeutuu keskikäytävälle pehmeästi kuin matkasta väsynyt lintu. Alttari näyttää leijuvan ja pyörii verkkaan ilmavirran mukana. Sitä kutsutaan ”enkelin höyheneksi”. Pyhän Annan väitetään olleen Neitsyt Marian äiti.  Tarinan mukaan enkeli ilmestyi Annalle ja kertoi, että hänelle on syntyvä lapsi, jolle Jumalalla on erikoistehtävä. Kun Annalle vihdoin syntyi lapsi, Maria, papit veivät hänet temppeliin opetusta saamaan. Tästä Anna tiettävästi oli katkera lopun ikänsä. Hän ei ollut pyytänyt Jumalalta mitään erikoistehtävää,  vaan halusi vain hoitaa ja rakastaa lastaan niinkuin kaikki äidit.

Sivukappelissa säilytetään läpinäkyvässä astiassa luita - kenen ne ovat, sitä ei kerrota. Kysyessäni asiaa kappelin vahtimestarilta, hän ensin toruu minua turhista uteluista, mutta suostuu kuitenkin lopulta kertomaan, että ne ovat luultavasti vain jonkun maankiertäjän luita. Naispyhimyksen luita ne eivät ainakaan ole, polvilumpion kappale esimerkiksi on liian suuri ollakseen naisen; maankiertäjätarinaan luut sopivat paremmin, sillä niissä on näkyvissä kulumia, jotka yleensä johtuvat pitkään jatkuneesta rasituksesta. Jalkaterän luut ovat jopa vääntyneet, mikä voi viitata parantumattomaan vammaan. Maankiertäjä lienee juovuspäissään kompastunut ja kaatunut  ja vamma on jäänyt hoitamatta. Tarkastellessani astiaa lähempää huomaan luiden seassa myös pienen kankaanpalan. Siinä on hyvin himmeästi näkyvää kirjoitusta. Kieli on vanhahtavaa espanjaa, otan suurennuslasin ja tulkitsen katkonaisen lauseen, jonka loppu katoaa kulumien ja lian alle: ”Puut kuiskivat, oi, etkö kuule, hiljaisuuden aikaan palaa vaeltaja, siellä vallitsee”...  Viimeinen puuttuva osa voisi ehkä olla ”rauha” tai ”ikuinen rauha”.    

Keskellä kappelin takapihaa, jonne kurkistan kapeasta kaari-ikkunasta, ovat kummalliset portaat, jotka eivät johda minnekään. Ne on koottu askelmista, jotka ovat kenties aiemmin kuuluneet muihin portaikkoihin ja tuotu ryöstösaaliina tänne. Niissä on kaiken kaikkiaan vain viisi tai kuusi porrasta, sitten ylösnousu katkeaa. Askelmat ovat ajan myötä kuluneet ja hioutuneet. Mietin, kuinka monet ihmiset ovat näilläkin askelmilla maisen elämänsä aikana kavunneet, huolineen ja turhanpäiväisine ajatuksineen.