Iloinen setäni lallatteli, juuri mereltä tulleena. Kylpyhuoneemme huuruista hän ilmestyi ja pyyhkäisi tervehdyksellään pois kireän tunnelman kertaheitolla. Hän toi hienon merikartan mukanaan; se näytti ensin aivan pieneltä, kun se oli taiteltu ties kuinka moneen kertaan. Kun hän sen lopulta sai levitetyksi auki, se peitti koko pöydän eikä taitoksista tai rypyistä ollut tietoakaan, karttapaperi kiilteli sileänä. Siinä olivat kaikki seitsemän merta, sanoi setä. Olin ihaillut häntä siitä asti, kun kuulin hänen nuorena miehenä kiivenneen yksin vuoren päälle ja huutaneen sieltä suureen ääneen. Minä kuvittelin hänet vuorelle; häntä tuskin huipulta erotti ilta-auringossa, mutta hänen mahtava mylväisynsä kajahteli vuorenseinämässä ja sai seudun pedot varovaisiksi. Sellainen setä oli, aina tarinoita keksimässä ja silmää iskemässä. Hänellä oli naisiin suuri vaikutus, mikä oli hämmästyttävää, kun hän oli meidän sukuamme. Me muut olimme aivan tylsimyksiä häneen verrattuna. Minun elämäni mielenkiintoiset teot esimerkiksi mahtuisivat kirjoitettuna yhteen postikorttiin. Koskaan en ollut mihinkään synnyinseudultani poistunut ja siksi minulla oli kovin erikoinen käsitys maailmasta. Ajattelin, että siellä juhlittiin aamusta iltaan ja järjestettiin ilotulituksia. Kaikkiin hienoihin kaupunkeihin oli minunkaltaisiltani varmaan pääsy kielletty; sinne pääsivät vain sellaiset, joilla oli mielikuvitusta ja rento virne suupielissä. Sinne pääsi miehiä, jotka kantoivat kokonaisia laivoja kevyesti harteillaan ja jotka kirosivat railakkaasti mennessään.