Pellolla oli kuuraa, olin lähtenyt liikkeelle varhain, sillä halusin nähdä niitä sinisenkirjavia lintuja, joista lehdessä puhuttiin. Kun ohitin metsänrajaa, huomasin, että minua vastaan oli tulossa joku. Tässä mielentilassani en missään nimessä halunnut kohdata ketään, mieluummin olisin vaikka kuollut. Minun oli otettava pitkiä juoksuaskelia ja tehtävä voimakkaita loikkia, joilla pääsin pellolle ja muutaman suuren ojan yli. Pellolla ei ollut ketään, mutta täällä oli vaara tulla nähdyksi. Sitä paitsi ei ollut luultavaa, että sinisenkirjavat linnut viihtyisivät pellolla. Pelto oli merkillisen avara, nyt kun siihen seikkaan huomiota kiinnitin. Missään muualla paitsi tulosuunnassani ei näkynyt yksityiskohtia; se oli kuin rannaton meri. Siellä oli hankalampaa kävellä kuin metsäpolulla, sillä pelto oli paikoin mutainen ja liukas. Olin kävellyt ties kuinka pitkään ja ympärille alkoi laskeutua yhä sankempi usva. Nyt piti olla päivä korkeimmillaan, mutta sumu oli niin tiheää, että luulin joutuneeni keskelle syksyistä iltaa. Hetkittäin alkoi tuntua siltä kuin toiveeni olisi toteutunut ja tosiaan olisin kuollut. Eipä minulla ollut juuri mitään todisteitakaan olemassaolostani, paitsi omat sekaiset ajatukseni, mutta kukapa niistä mitään tiesi. Olisipa tähän hätään nyt vene.