Olen joutunut maahan, jota en tunne, se maa on unien meren takana. Meren, joka on jäässä ja jonka ylitse minun oli ryömittävä asumuksineni, reppuineni. Minulla oli tovereita, jotka kuitenkin yksi toisensa perään katosivat - kenties putosivat pimeässä railoon, tai tähtikirkkaana yönä, jolloin jäästä heijastui koko taivas, tulivat epätoivoisiksi avaruuden rannattomilla kentillä ja kuolivat, sydämen pakahtuessa.

Kirottu jää päättyi ajallaan ja seisoin rannalla, jota peitti laava. Sitä pitkin juoksi liskoja ahneesti hyönteisiä pyydystäen ja matalasti murahdellen. Ne mulkoilivat minua, ulkopuolista rahjustavaa ressukkaa, joka en merkinnyt niille yhtään mitään. Eikä minulla ollut paikkaa maailmassa, täällä koleuden sylissä, armon tuolla puolen.