Sampo kuulee ääniä, nykyään enää harvoin, mutta aiemmin. Joskus Käärmekalliolla oli seurue, Sampo pienenä, siinä oli setiä ja tätejä, jotka joivat viinaa ja puhelivat kaikenlaista käsittämätöntä. Eräs täti paljasti rintansa, kaikki rupesivat nauramaan, Sampoa pelotti. Isot pullottavat tissit, joiden päässä törrötti punainen turpea nänni. Sampo kääntyi pois. Kohta kaikki rauhoittuivat ja alkoivat puhua jostakin ministeristä. Vähitellen äänen taso taas kohosi ja puhe muuttui vihaiseksi, sylki lensi. ”Se pitäis hirttää”, joku sanoi. Kaiken keskeytti naisen kirkaisu. Kallion laella luikerteli käärme harmaan musta, selässä sahalaitakuvio. ”Se on kyy, tapetaan se”, joku älähti, mutta Ville, joka oli seremoniamestari, keksi keinon. Hän kulautti kurkkuunsa viinapullosta viimeiset tipat ja nuoli huuliaan nauruntirskunnan yltyessä. Sitten hän otti maasta kepin ja alkoi ahdistella käärmettä pulloon. Villen ja käärmeen ympärille kerääntyi tiheä piiri. Käärme sähisi hätääntyneenä ja yritti löytää karkutietä, mutta kaikki tiet veivät kohti pullon suuta. Muualla näkyi vain tömisteleviä, rumia jalkoja. Ainoaan turvaansa käärme sitten meni ja sujahti pulloon, luottaen siihen, että Ville, hänen uusi isäntänsä, hänet pelastaisi. Nyt käärme oli pullossa, ja nopealla liikkeellä Ville sulki pullonsuun. Käärme painautui pullon sisäpintaa vasten. Jonkin lasin valuvian takia sen pää näytti tavallista suuremmalta. Silmät tuijottivat ulos mustina ja tutkimattomina kuin suonsilmä. Ville suuteli lasin pintaa ja kohotti sitten äkkiä pullon ilmaan ja särki kallioon. Käärme vääntelehti hetken ja jäi sitten makaamaan  hiljaa sirpaleiden sekaan. Se oli liikuttavan pieni ja kaunis. Sampo syöksyi ulisten kalliolta ja kuuli takaansa kovaäänisen naurunremakan. Koko illan hän kuuli käärmeen anelua ja supatusta. Taivaankansi väreili ja notkui ja käärme kuiski: ”Palavia silmiä, silmukka kiristyy, tuolla minun palvelijani rakentaa majaa ja viheriäinen niitty kutsuu rauhaansa. Ja minä vieritän suuren kiven luolan suulta ja minä pukeudun sauvaan ja viittaan ja minä nousen isäni tykö taivaaseen eikä minua enää kukaan vainoa eikä vihaa”.