Tiesitkö, että Kalajoki, joka kiertää jokien puhkomana kivenjärkäleenä maapalloa, on tunnettu kosseistaan? Jaa, että mitäkö kossit ovat? He ovat univormupukuisia joutilaita poikia, jotka kulkevat talosta taloon, norkoilevat ovensuussa tai istuvat koppavasti tuvassa lehteä lukemassa ja odottavat, että saisivat rahapalkkaa vastaan jonkin tehtävän suorittaakseen. Jotkut kosseista ovat hyvin suuria eivätkä edes mahdu taloon sisään vaan nojailevat savupiippuun ja huutelevat kaikenlaisia asiattomuuksia. Jos kossi ei saa tehtävää, hän ei lähde talosta. Tunnetaan sellaisiakin tapauksia, että kossi on muumioitunut penkilleen. Muumiokossit ovat joidenkin kartanoiden matkailunähtävyys, mutta itse olen nähnyt niitä vain nuhruisessa valokuvassa. Eläviä kosseja tapasin vieraillessamme sukulaisteni luona. Kossit katselivat minua, kaupunkilaista, naureskelivat ja kuiskuttelivat keskenään, jonka jälkeen nauruntyrske vain yltyi. Heidän univormunsa oli musta ja siinä oli sikin sokin kirkkaan keltaisia viiruja. Ruokkoamatonta hiuskuontaloa peitti nahkainen lippalakki, jota pidettiin nukkuessakin. Muutama kossi makasi pitkin pituuttaan penkillä, täydessä unessa. Välillä joku heistä nousi ylös ja lähti käsivarret ojossa muka unissa kävelemään. Muut tirskuivat. Minulla oli lukemisenani romanttinen nuorisoromaani, jonka muuan kossi kähvelsi repustani. Hän luki sitä ääneen muille, väänteli liioitellun tunteikkaasti naamaansa ja huokaili.