Roomalaista parvekettani vastapäätä olevan talon ensimmäisessä kerroksessa on iltaisin valaistu huone, jossa ei milloinkaan näy ketään. Siellä on sohva, pieni kirjahylly ja nojatuoli, jonka vieressä on jalkalamppu. Kaikki kuulemani mukaan odottavat Viisasta saapuvaksi, jonka jo ennalta kuolemattomiksi tiedettyjä mietteitä janotaan. Mutta häntä ei vain näy. Kenties hänelle on tullut jokin este tai hän on matkoilla, ehkä hän ei ole edes luvannut tulla. Tai sitten häntä ei ole olemassakaan. Yhtä kaikki, häntä odotetaan kiihkeästi. Illalla, heti auringonlaskun jälkeen, kun Jupiter kiipeää huojahdellen taivaalle, talon eteen kerääntyy joukko uskollisia, jotka tuijottavat nojatuolia ääneti. Myös talojen katoilla näkyy ihmisiä ja joitakin koiriakin, jotka vaihtavat ajatuksiaan matalasti haukahdellen. Kaikilla on tietenkin hieman erilaisia käsityksiä siitä, mitä Viisas sanoisi. Joku odottaa yleisiä elämänohjeita, toinen janoaa tietoa ajan mysteeristä, kolmas taas haluaisi neuvoja rikastumiseen. Mutta Viisasta ei näy, ei ole koskaan näkynyt, ei silloinkaan, kun talon paikalla vielä oli niitty, jossa kasvoi suuri plataanipuu.