Lokit lentelevät rauhallisesti alapuolellani, nousen yhä ylemmäs näiden leijuvien paperien päällä, jotka äkisti lensivät ilmaan avonaisesta ikkunasta. Sieltä ne heitti joku konttoripäällikkö, joka huusi alaiselleen raivoissaan jotakin ja muutti kielen välillä saksaksi. Se sopi vihanpurkaukseen paremmin. Oli hyvin kuuma päivä, tähti paloi taivaalla. Olin nukkunut myöhään iltapäivään kerrostalon katolla, jonne minun oli aina kesällä tapana mennä nukkumaan. Katto oli päällystetty kovalla sepelillä, mutta siihen tottui ja iho parkkiintui nopeasti. Kun näin paperien sinkoilevan ikkunasta, hyppäsin hetken mielijohteesta niiden sekaan pelkäämättä maahan putoamista, niin luottavainen olin. Ja ihme kumma, paperit tosiaan kannattelevat minua ja nousen vähitellen ylemmäs, kun kasa kiepsahtelee keveässä tuulessa. Kun on ilmassa lintujen kanssa, ne eivät pelkää, aivan samoin käy vedessä kaloille, ne tulevat uteliaasti aivan lähelle. Muuan lokki syöksähti minua kohti niin että säikähdin ja tunki nokkansa melkein naamaani kiinni. Ensi kertaa pääsin katsomaan lintua läheltä silmiin. Sieltä tihkui esiin monia tarinoita, näin kirkkaita välähdyksiä ja suuria meren aaltoja, silmät kertoivat suruista ja onnettomuuksista meriretkillä. Kalastusalusten liepeillä parveilevat linnut joutuivat helposti onnettomuuksiin. Tämä lokki oli menettänyt toisen jalkansa, se oli tarttunut verkkoon kiinni. Se kutsui minua nyt mukaansa, matkatoverikseen, se sanoi että lentäisimme lämpimien ilmavirtausten kannattelemina katsomaan tulivuoria. Monien öisten esirukousten jälkeen niitä oli vihdoin alkanut syntyä möyryllä ja pauhulla hylätyille merialueille, joille oli ollut pääsy kielletty koko minun elämäni ajan. Arvelin, ettei paperikasapatja kestäisi pitkää lentomatkaa, mutta se vain nauroi ja sen silmissä kiilsi musta uhma.