”Kanerva pitää tiedotustilaisuuden alakerrassa kello yks”. Vittu. Olin syventynyt suttuisen pimun reseptiin, joka oli ilmiselvä väärennös. En viitsinyt soittaa lääkärille, ei se kuitenkaan olisi vastannut. Sitä paitsi se oli useimmiten kännissä, kun sen sai kiinni. Kello yhteen oli pari minuuttia. Alakerran neukkari oli täynnä. Kanerva seisoi videotykin vieressä ja tuijotti eteensä. Edellinen apteekkari oli hänen isänsä. Hän hirttäytyi huoneeseensa apteekin yläkerrassa. Pelivelkojen takia, sanottiin. Rahaa ja lääkkeitä katosi, tilinpitäjä häivytti ne kirjanpidosta. Isän huone oli lukittu. Kerran avain oli unohtunut sen oveen. Avasin sen ja kurkistin sisään. Siellä ei ollut mitään, tyhjä ikkuna aukeni torille. Valkeaksi rapatussa katossa oli kengänjälkiä ja seinässä iso repeämä. Kanervan vieressä seisoi hänen äijänsä, lihava kaljupäinen pelle, joka ahmi paidankaulus auki mansikoita ja mulkoili kaikkia pullottavilla silmillään. Hän oli käskenyt minua aamulla huuhtomaan torilta ostamansa mansikat. Hän oli hämäräliikemies, jonka epäiltiin upottaneen myrkkytynnyreitä mereen. Niitä oli noussut pintaan ja niiden mukana pari outoa ruhoa. Kanervan ja hänen miehensä lisäksi pöydän ääressä seisoi mies, joka jauhoi purkkaa ja näpräsi kännykkäänsä. Kanerva aloitti naristen: ”Vakavat ajat ovat koittaneet, meillä ei ole tarpeeksi myyntiä, sitä pitää tehostaa huomattavasti, jos aiomme tällä porukalla jatkaa. Reseptitoimituksia on saatava nopeammiksi ja lääkeneuvontaa on supistettava. Tavoite on enintään minuutti asiakasta kohti. Tulen tekemään joitakin muutoksia hyllyjen osalta ja poistamaan tuoleja reseptitilasta, niin että ihmiset voivat odotellessaan kiertää hyllyjä ja shoppailla. Meillä on laaja luontaistuotteiden ja homeopatian valikoima, josta saa hyvän katteen. Apteekissa aletaan myös myydä tupakkaa, aseita, virvokkeita, lehtiä ja veikkauksia. Nimeän veikkausasiamiehet teidän joukostanne pian. Tulen tarkkailemaan myynnin kehitystä ja jos parannuksia ei tapahdu seuraavien viikkojen kuluessa, on aloitettava ne vähemmän mukavat toimet. Te kaikki tiedätte mitä ne tarkoittavat. Tässä on tilinpitäjäni, joka hoiti jo isäni asioita - haluatko Esko sanoa pari sanaa?”. Kyykäärmeen näköinen tilinpitäjä pani kännykän taskuunsa. Hänellä oli nuhruinen musta puku ja pinkinvärinen solmio. Hän sihisi: ”Kuten Kanerva totesi, talous ei todellakaan mene niin kuin pitää. Näissä oloissa minä aloittaisin, Kanerva, heti henkilökunnan vähentämisen, sillä tällaisia palkkamenoja apteekki ei kestä”. Kanervan äijä nyökkäili vieressä. Hän oli saanut mansikat syödyksi ja nuoli kielellään lautasta. Antti viittasi. Kanerva nyökkäsi hymyillen: ”No, mitäs Antilla on sydämellä?”. ”Ihmettelen vaan, että mitä sosialismia tää on, kun ministeri leikkaa lääkkeiden hintoja. Eiks me ollakaan markkinataloudessa?. Tämmönen vie apteekit konkurssiin”. ”Sinäpä sen sanoit, Antti. Sinäpä sen sanoit”. ”No niin, mennääs töihin ja yritetään ihan oikeesti parantaa, ettei Kanervalle tuu lisää murheita”, Antti sanoi. Antti oli apteekkiketjun johtajan poika. Vitun kusipää.        

 ”Seuraavat alakertaan ilosanomaa kuulemaan” murisin tiskissä oleville farmaseuteille. ”Se ämmä vois myydä sijoitusasuntojaan, jos se rahaa haluaa”. ”Ei se voi myydä, koska se pyörittää äijänsä kanssa niissä paritusrinkiä, eksä oo kuullut?” joku sanoi. ”Senhän takia ne poliisit täällä kävi pari viikkoa sitten, vai luulit sä, että niitä reseptiväärennökset kiinnostaa?. Kanerva ja sen äijähän väärentää itekin mömmöreseptejä niille huorille, että ne pysyis aisoissa. Kanerva sai jotenkin poliisien kanssa sovittua jutun, mä luulen, et se antoi niille rahaa”. Menin takaisin tiskiin. Ennen kuin ehdin ottaa asiakkaan, taakseni pöllähti laskuttaja. Pirkko oli kaita mustakulmainen nainen, joka oli saanut tuomion farmaseutin pahoinpitelystä. Hän paiskasi pari laskuosaa eteeni ja sähähti: ”Korjaa toi, sun pitäis tietää, miten sossun sitoumukset merkataan. Ja entäs tää sitten? Miten sä voit tehdä tällaisia virheitä? Ei tää mee Kelasta läpi, soita lääkärille ja pyydä lisämerkintä. Kai sä puhelimella sentään vielä soittaa osaat?”.  Hänen mentyään kävelin ulko-ovelle. Syyskuun päivä kimmelsi kirkkaasti, takkuiset ampiaiset pörräsivät torilla kojujen ympärillä. Humalainen mies ja nainen riitelivät, nainen työnsi ryppyistä paperia miehen kouraan. Sekavasta puheesta käsitin, että nainen käski miestä menemään apteekkiin hakemaan lääkettä. Mies huitaisi kädellään ja lähti hoipertelemaan poispäin. Nainen raivostui, otti torikojusta tomaatteja kouraansa, huusi ”Vitun Masa” ja alkoi heitellä niitä miehen perään. Kojun takaa esiin syöksähti nopeasti pari rotevaa järjestysmiestä ja nainen otettiin kiinni. Hän kirkui ja pyristeli miesten otteessa, muttei päässyt mihinkään. Hänen resuinen paitansa repesi kahtia, lopulta hän oli kokonaan ilman paitaa. Suuret rinnat hölskyivät puolelta toiselle hänen rimpuillessaan. Muuan vanha nainen kaivoi käsilaukustaan vihkon ja alkoi laulaa virttä. Pilvistä syöksyi alas musta lintu. Palasin tiskiin ja painoin vuoronumeronappulaa. Luokseni köpötti pieni harmaa nainen. Hän haki miehelleen ”höperyyslääkettä”. Mies seisoi hänen takanaan ja mulkoili rollaattorinsarvien välistä minua vihaisesti, tajuamatta enää mitään siitä, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtui. Sittenhän meitä oli kaksi.