Tultuani kaupasta kävin makuulle mielipaikkaani leposohvaan ja sytytin piipun. Piipun olin perinyt sedältä, jolla oli viimeisinä vuosinaan ollut kummallinen vimma käydä Kiinassa melkein joka vuosi. Oli jo epäilty, oliko hänellä siellä morsian, ruusunvärinen prinsessa, jonka jalat oli kutistettu. Tästä häntä silloin tällöin kiusoiteltiin, varsinkin toveri-illoissa, joissa saunottiin, juostiin alasti pitkin peltikattoja ja laulettiin sylki suupielessä vanhoja kummituslauluja. Ei kai oikein koskaan selvinnyt, miksi setä Kiinassa kävi. Kun hän oli poistunut tästä maailmasta, minulla oli tilaisuus vierailla hänen kotonaan. Mitään Kiinasta kertovaa sieltä ei löytynyt, paitsi matkalaukku, joka oli täynnä kangasleikkeitä. Olisin voinut vannoa, että ne olivat aitoa silkkiä. Samasta matkalaukusta löytyi kirsikkapuinen piippu, jonka sain pitää. Luvan antoi sedän pääperillinen, talonmiehen poika, joka sai muun omaisuuden. Olin kuullut juoruja, jonka mukaan heillä olisi ollut rakkaussuhde. Sedältä ei jäänyt muuta kuin asunto, pari vanhaa seteliä ja hyvä kirves. Talonmiehen poika näytti minulle kirvestä ja vähän pelotti, kun ei tiennyt, mitä hepuleita hän voisi saada. Poika käski minua painamaan korvan kirveen terää vasten, minkä hetken empimisen jälkeen teinkin. Siitä kuului vaivoin erottuvaa ujellusta ja puhetta, josta ei oikein saanut selvää. Kaksi miestä siinä puhui yksitoikkoisella äänellä, pitkiä puheenvuoroja kumpainenkin kerrallaan.