Inkojen valtakunnassa oli tähtitieteen tutkimukselle omistettuja temppeleitä, observatorioita, pyhiä intihuatana-kiviä ja huaca-pylväitä, joilla mitattiin päiväntasausten ja -seisausten kulkua vuoden ympäri. Talvipäivänseisauksen aikaan havainnoitiin muitakin tähtitaivaan ilmiöitä. Auringonlaskun jälkeen taivaalle nousi Varaston pimeä tähtikuvio, jonka ylikulkua seurattiin Torreonin observatoriosta vuoren rinteellä, vaikkei mistään silmin näkyvästä tähdistöstä ollutkaan kysymys. Nämä tasaukset, seisaukset ja muut havainnot ovat olleet monissa kulttuureissa tärkeitä, sekä taivaanmekaniikan ymmärtämisen takia, että myös seremoniakäytössä. Italian Bolognassa on esimerkiksi San Petronion basilika, jossa auringonvalo lankeaa muurinraosta talvipäivänseisauksen ja kevätpäiväntasauksen aikana ja hiipii lattiaan merkittyä Cassinin meridiaania pitkin.

Inkojen pääkaupungissa Cuscossa oli Auringon temppeli, jossa oli viisi huonetta auringolle, kuulle, tähdille, sateelle ja sateenkaarelle. Huoneet oli päällystetty kultalaatoin, paitsi kuun huone, jossa oli kullan lisäksi platinaa ja hopeaa.

Inkat tekivät kirjoitusmerkkejä erikoisilla quipu-köysisolmuilla ja niitä on vasta myöhempinä aikoina opittu tulkitsemaan. Niissä on enimmäkseen hallinnollista tietoa ja monenlaista kirjanpitoa. Kaivauksista läheltä Auringon temppeliä on quipu-kirjoituksesta kuitenkin myös tulkittu runo, jonka arvellaan liittyvän Kuun huoneeseen:

 

Kuun tyttö itki:

Kun Aurinko huomenna muuttaa

näihin huoneisiin, ei minulle ole sijaa.

Ei sinua ole ilman Aurinkoa, sanoi ylipappi.

Aurinko nukkuu yöllä,

se on sinun aikaasi.

Hyräile silloin hiljaa ja pidä

hopea-astiassa matalaa tulta.

 

Auringon temppelin henkilökuntaan kuului ylipapin lisäksi aurinkoneitsyitä, joiden tehtävä oli huolehtia pyhästä tulesta niin, että se pysyi elävänä jokavuotisen talvipäivän seisauksen Inti Raymi -juhlaa varten. Quipu-solmuista on voitu lukea, että eräällä ylipapilla oli suhde aurinkoneitsyeen kanssa. Sellainen ei tullut kysymykseen, koska papeilla katsottiin olevan suora yhteys Auringonjumalan kanssa, eikä jumalan salaisuuksia saanut paljastaa kenellekään. Sekä ylipappi että aurinkoneitsyt tuomittin kuolemaan, joka piti suoritettaman erityisen raa´alla tavalla heittämällä heidät jyrkänteeltä alas. Mutta pari pääsi pakenemaan ja karkasi kaukaisiin kyliin varastettuaan mukaansa kultaa ja hopeaa. Heitä ei koskaan löydetty. Toinen kertomus on ylipapista, joka juhlittuaan rankasti Intu Raymi -juhlan aikana meni chicha-päissään aurinkoneitsyitten asumukselle, avasi viittansa ja paljasti itsensä neitsyeille. Tämä herätti suurta pahennusta. Ylipapin myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa.

 

Vielä on löydetty satu, jonka muuan myöhempien aikojen retkikikunta tallensi inkojen jälkeläisen kertomana:

 

Marsu ja kotka

 

Marsu ja kotka kohtasivat niityllä, jonne marsu oli piiloutunut kivenkoloon nähtyään kotkan. Kotka sanoi: Älä pelkää, haluan puhua kanssasi. Me voimme tehdä sopimuksen. En ahdistele teitä, jos sovimme, että uhraatte minulle kaksi teistä kuunkierron aikana. Kerrotte minulle vain paikan, josta voin noutaa palkkioni. Miksikäs ei, vastasi marsu. Me voimme sopia tämän paikan, ja noutoaika on aina uuden kuunsirpin syntyessä. Tule silloin hakemaan palkkiosi. Kotka suostui tähän.

Mutta marsu sopikin jaguaarin kanssa, että se tulisi paikalle sovittuna aikana. Marsu lupasi jaguraarille palkkioksi kertoa vikunjoiden piilopaikkoja. Kun kotka tuli hakemaan saalistaan, kiven takaa hyökkäsikin jaguaari, joka ajoi kotkan tiehensä eikä se enää koskaan palannut marsun asuinsijoille.     

 

(jutun asiatietojen lähde: Marianne Ridderstad, Tähdet ja avaruus 7/22, s. 26-31)