Kuolin seuraavasti: Kiipesin tikkailla tarkistamaan yskänlääkehyllyn päällä olevien johtojen kiinnityksen, koska vuoronumerolaite ei toiminut. Hylly oli kiikkerä ja juuri kun oli laskeutumassa alas, se huojahti, kun otin siitä tukea. Se alkoi kaatua päälleni. Yskänlääkepullot liukuivat yksi toisensa jälkeen hyllyn reunalle ja tippuivat alas. Pullot rikkoutuivat lattialle ja tumma väreilemätön yskänlääkelammikko alkoi laajeta kuin syöjättären silmä. Liukastuin ja putosin alas. Samalla tikkaat kaatuivat ja hylly rojahti niskaani. Kuolin heti. Niskat poikki, saatana. Olin yltä päältä yskänlääkkeessä, codesanissa, cocillanassa, redolissa, kun minut löydettiin kasan alta. No, minua olivatkin myyjänhommat jo ruvenneet tympimään. Suurin osa asiakkaista on täysiä mulkkuja. Tässä duunissa paljastuu ihmisen oikea karva.  Asiakas tietää, että se voi vittuilla mielin määrin eikä sille voi vastata samalla mitalla. Mikä tahansa vastaus voidaan tulkita niin, että siitä voi tehdä valituksen.  

Hautajaiset olivat jo seuraavana lauantaina, mikä on aina ollut suosikkiviikonpäiväni. Kappelissa oli vähänlaisesti väkeä ja vieraat mulkoilivat toisiaan epäluuloisesti. Neljä miestä kantoi arkun kappelin ovelta alttarille. Kun he olivat irrottaneet kantohihnat, eräs heistä kumartui eteenpäin, työnsi kielen ulos suusta ja läähätti näyttääkseen, kuinka raskas arkku oli. Arkkuni oli alttarilla, kerrankin sain esiintyä ja vieläpä niin, ettei tarvinnut olla näkyvillä. Minulla oli eräänlainen yliote, koska ihmiset nöyristelevät kuoleman edessä. Yskänlääke oli imeytynyt huokosiini ja sen imelä tuoksu levisi arkun läpi kappeliin. Pappi oli vanha valkohapsinen mies ja hän puhui minusta kauniisti. Tosin hän sotki asioita. Vanhempani olivat etukäteen briiffanneet häntä, mutta kertoneet enimmäkseen itsestään ja omista sairauksistaan ja niinpä pappi esimerkiksi tiesi kertoa, että minulta oli syövän takia leikattu toinen rinta, mikä ei ollut totta. 

Saattoväki oli ilmeetöntä, isä vilkuili kelloaan ja joku näpräsi kännykkää. Isää taisi harmittaa, että häneltä oli unohtunut laittaa tallennukseen television suosikkisarja. Hän mietti, ehtisikö kotiin ajoissa. Muuan entinen työtoveri puhui puhelimeen, hän saneli kauppalistaa jollekin Jesselle. Sitten seurasi lauluosuus. Vanha tätini lauloi kuulaasti kiljahdellen Mä taimi olen sun tarhassas. Eräällä vieraista, jota en tuntenut, oli mukanaan koira, joka alkoi haukkua laulusta vimmastuneena.

Muistotilaisuuteen vanhempani olivat ostaneet keksejä, laiha kahvi oli tahraisessa termarissa. Tilaisuudessa oli hiljaista, vain kiusaantuneet köhähdykset kaikuivat kolkossa salissa. Enemmän eloa ja supinaa oli ovensuun laatikon luona, jonka apteekkari oli tuonut. Siinä oli ehjiä, mutta myytäväksi kelpaamattomia yskänlääkepulloja. Niitä sai ottaa mukaansa. Monet hamstrasivat niitä pullokaupalla ja poistuivat sitten vähin äänin. Pian kaikki olivat häipyneet. Viimeisenä lähti suntio, joka sammutti salista valot ja mutisi itsekseen ”Ei jumalauta”. Minä makasin arkussani eikä minulla ollut ikävä ketään.