Humalainen kompuroi katua pitkin. Hän on yökerhon yksinäinen lähettiläs, suorittamassa viinan voimalla tehtävää, jonka on jo unohtanut. Yön pimeimmän hetken aikaan kaikki talot ovat kerrostuneet päällekkäin suureksi huojuvaksi torniksi, joka romahtaa valon ensisäteisiin. Yö jää narulle roikkumaan, tiputellen mustia pisaroita aamutuuleen. Virastoon kävellessäni mietin, että yleisesti luullaan auringon huojuvan, kuohuvan ja pärskivän jossakin kaukana avaruudessa. Todellisuudessa se hotkaisee meidät jokaisena aamuna uhkeaan nieluunsa. Muistelen viime kesää. Oli kaunis hiljainen iltapäivä. Taivaankannelta kuului äkkiä heleä naurunpurskahdus, joka vaimeni nopeasti, kuin käsi olisi viety suun eteen. Sitten oli taas aivan hiljaista. Meteliin heränneen linnun silmät painuivat kiinni.