B:n kaupunki on sekainen pakka, kuin sitä olisi voimakkaasti ravisteltu, niin että erityyliset talot ovat sikin sokin toistensa lomassa. Vierailen tuomiokirkossa. Se on mykistävän suuri. Valtaisa kupoli ulottuu 75 metrin korkeuteen. Kupolin keskelle on maalattu valkea kyyhky, joka jonkin optisen harhan vaikutuksesta näyttää tekevän pyrähteleviä liikkeitä, kuin häkkiin vangittuna. Kupoli saa aikaan muitakin harhoja. Se imee itseensä kaiken kirkossa kuuluvan melun. Kupolissa äänet yhtyvät ja alkavat kiertää, jolloin ääni voimistuu demoniseksi jylinäksi, josta ei erota mitään yksityiskohtia. Jotkut papit ovat kieltäytyneet saarnaamasta kirkossa ääni-ilmiön vuoksi, mikä kuvaa sen pelottavuutta, sillä tuomiokirkossa saarnaamaan pääseminen on jokaiselle papille kunnia ja askel eteenpäin teologisella uralla. Kun tällaisen saarnaamisoikeuden on saanut, sitä ei yleensä koskaan menetä. Tiedetään tapaus, jossa hunningolle joutunut virkaheitto pappi sai tulla saarnaamaan tuomiokirkkoon ympäripäissään, risaiset löyhkäävät rääsyt yllään. Jotkut sanoivat, että se oli hänen uransa paras saarna, vaikka sammaltavasta puheesta oli ajoittain vaikea saada selvää. Kiipeän portaita ylös kupoliin. Siellä risteilee kapeita käytäviä, joita pitkin papit hiippailevat salaisissa rituaaleissa, kun kirkon ovet ovat sulkeutuneet ja he pääsevät suoraan keskustelemaan Jumalan kanssa. Kaikkivaltiaan ollessa heihin yhteydessä on pelattava jotakin kummallista peliä, jossa liikutaan Hänen antamiensa ohjeiden mukaan. Ohjeet ilmestyvät seinään tulisilla kirjaimilla.    
Kupolin yläosasta on näkymä yli koko kaupungin. Kaupungin keskiosissa on suurehkoja kaistaleita, joihin ei ole rakennettu mitään, ne ovat tasaista ruohokenttää. Ne ovat ei-kenenkään-maata, jonne on ammuttu monia pakoon yrittäneitä. Kirkossa on kappeleita, joissa säilytetään mahtikuninkaiden arkkuja. Erään kuninkaan suureellisen arkun rinnalla on hänen vaimonsa arkku. Sen kannelle on taottu kullasta taidokkaasti luurankomies, joka kirjoittaa tärkeän näköisenä Kuolemankirjaan poisnukkuneiden nimiä. Veistos näyttää hyvin elävältä, jopa kirjan ohuet lehdet ovat kultaa. Kun katselen luurankomiestä, se nostaa päänsä ja tuijottaa lävitseni. Tuntuu kuin jääkalikkaa painettaisiin otsaluun läpi aivoihin. Sitten sen katse herpaantuu ja se jatkaa kirjoittamistaan.
Vierailen museossa, jossa on taidetta ja esineistöä roomalaiselta ja hellenistiseltä ajalta. Museon tunnetuin osa on kuitenkin egyptiläisen taiteen kokoelma. Muinaiset egyptiläiset vaikuttavat arvoituksellisilta, kuin toisesta maailmasta tulleilta muukalaisilta. Mutta taiteilijat ovatkin kuvanneet töissään pääasiassa yläluokkaan kuuluvia, joita ei oikein ihmisinä pidettykään, vaan jonakin ihmisen ja jumalien väliltä. Viehättävimpiä esineitä ovat haudoista löydetyt pienet patsaat. Niissä puolisot istuvat vierekkäin, samanarvoisina ja näyttävät rauhallisilta ja onnellisilta. Näkymätön hymy valaisee heidän kasvonsa. Usein nainen on kietonut käsivartensa suojelevasti miehen ympärille. Faarao Ekhnatonin hovista on tuotu pala lattiamosaiikkia, joka kuvaa lentoon lähteviä sorsia. Ne on saatu hyvin eläviksi, melkein voi kuulla siipien havinan ja matalan motkotuksen niiden noustessa siivilleen ruokojen ja kukkavarsien lomasta. Kuningatar Nefertitin kuuluisa rintakuva on tietenkin vetonaula. Sen ympärillä parveilee ihmisiä, jotka vain mykkinä tuijottavat patsasta. Se katselee lasivitriinistään kauniin silmin tyynesti kaukaisuuteen, hymy huulillaan, jossa saattaa olla aivan aavistuksenomainen ripaus ylenkatsetta. Näyttelyssä on toinenkin Nefertitiä esittävä veistos. Se on realistisempi, kasvot ovat elähtäneemmät ja ohuen puvun läpi voi nähdä alastoman vartalon jo hivenen kuluneet muodot. Juuri siksi se kuitenkin on ainakin yhtä viehättävä kuin rintakuva. Poikajoukko mölyää ja ilveilee Osirista esittävän patsaan edessä. Sen silmät säihkyvät kuin tuliset kekäleet. Muuan pojista poseeraa Osirista apinoivissa asennoissa kameralle, mutta saa rangaistuksensa. Hän kompastuu selittämättömällä tavalla jalkoihinsa ja kaatuu. Hänet viedään otsa verisenä ulos, vahtimestarin taluttamana.